Kun yksittäiset kulttuurin paikat kiinnitetään yhtenä kokonaisuutena kartalle, niiden voima kasvaa. Niistä tulee suurempi kuin osiensa summa. Hyvänä osoituksena tästä on Tallinnan Kulttuurikilometri, vanhalle rantaradan penkalle tehty ulkoilureitti, joka linkittää yhteen Kalatorin, Patarein vankilan, Lentosataman ja Noblessnerin sataman. Nämä kaikki ovat kehittyviä kaupunkikulttuurin kohteita.

Toinen vastaava, mutta huomattavasti pidempi väylä on Saksassa Ruhrin alueella sijaitseva Route Industriekultur. Sen varrelta löytyy merkittävä osa Euroopan hiilen ja teräksen historiaa. Nyt uuteen käyttöön valjastetut teollisuuden rakennelmat elävät toista kierrostaan kulttuurin, tieteen ja viihteen puitteina. Reitti on hyvin opastettu ja sen voi kiertää vaikka pyöräillen, jos on muutama päivä aikaa retkeillä.

Seinäjoelle syntymässä oleva Kulttuuritähti voisi kuulua samaan sarjaan edellisten kanssa. Aalto-keskus, Museokeskus Tiklas, Kansalaisopiston ja Kaupunginorkesterin Vanha lääninsairaala, Taidekeskus Kalevan Navetta, sekä Rytmikorjaamo muodostavat tähden sakarat, jos käytetään vähän mielikuvitusta. Aalto-keskusta lukuun ottamatta kaikki muut rakennukset ovat olleet kierrossa jo pitkään.

Seinäjoen Kulttuuritähti tulisi osaksi maailmanlaajuisia kulttuurivirtauksia.

Kulttuuri ymmärretään nykyään laajasti, eikä tähän ajatteluun sovi hierarkkinen jaottelu. Siitä huolimatta Aalto-keskuksen asema korostuu tähtikuviossa. Alvar Aallon suunnittelema rakennusryhmä kuuluu modernin arkkitehtuurin merkittävimpiin teoksiin, ihan maailmanlaajuisestikin. Se on myös saavuttanut ikonisen aseman Seinäjokea luonnehtivassa kuvastossa.

Jos Kulttuuritähteä ajatellaan reitistönä, avautuu mielenkiintoinen mahdollisuus. Aalto-keskuksen kautta tähti linkittyy osaksi vuonna 2017 perustettua Aalto-kaupunkien verkostoa. Toistaiseksi verkostoon kuuluu enimmäkseen suomalaisia kaupunkeja, joissa sijaitsee Aallon rakennuksia. Kehitelmässä on mukana myös matkailullinen näkökulma, joka tuo Aalto-kaupunkien välille opastetut kulkuyhteydet. Näin paikallinen reitistö linkittyisi valtakunnalliseen reittiin.

Mutta ei pysähdytä vielä tähän, kun on päästy alkuun. Kuten tiedämme, meneillään on hanke, jolla Aallon arkkitehtuuri pyritään nostamaan Unescon maailmanperintölistalle. Listalta löytyy jo entuudestaan modernia arkkitehtuuria, sillä Le Corbusier ja Frank Lloyd Wright on hyväksytty mukaan vuosikausien sitkeän työn jälkeen. Aalto on täysin näihin mestareihin verrattava tekijä.

Tätä kautta Seinäjoen Kulttuuritähti tulisi osaksi maailmanlaajuisia kulttuurivirtauksia. Unesco-hankkeessa on kuitenkin vielä pitkä tie kuljettavana, eikä tuloksia voi pitää itsestään selvinä. Lohdullista on kuitenkin se, että Aalto-keskus ei ole ainoa kansainvälisiä kulttuurivirtoja kaappaava kohde Seinäjoella. Kulttuurin virtaukset ovat yleensäkin rajoja ylittäviä ja nopealiikkeisiä. Jokaisella tähden sakaralla on oma tapansa tulla osaksi ihmiskunnan yhteistä maailmanperintöä: kirjallisuutta, teatteria, musiikkia tai vaikkapa ruokakulttuuria.

Maailmanperintölistalle kelpuutettavalla kohteella on universaalin merkityksen lisäksi oltava myös uskottava tarina.

Palataan vielä hetkeksi Unesco-hankkeeseen. Lahdessa järjestettiin lokakuussa 2019 hakuprosessiin liittyvä keskustelutilaisuus. Siellä kansainväliset asiantuntijat nostivat esiin mielenkiintoisen seikan: maailmanperintölistalle kelpuutettavalla kohteella on universaalin merkityksen lisäksi oltava myös uskottava tarina. Toisin sanoen kohteella on oltava juuret syvällä historiassa, kulttuurissa ja paikallisessa maaperässä.

Tämä vaatimus ei koske pelkästään Aalto-keskuksen arkkitehtuuria ja Unesco-hanketta, vaan Seinäjoen Kulttuuritähteä yleisemminkin. Tallinnan Kulttuurikilometrin ja Ruhrin teollisuuskulttuurin vetovoima perustuu nimenomaan tarinoihin. Patarein vankilaa ei voi katsoa ajattelematta, että se oli osa 1940-luvun holokaustia ja toimi myöhemmin tukikohtana Neuvostohallinnon ”puhdistuksille”. Lentosatama kuului Pietari Suuren meripuolustussuunnitelmaan, kunnes ensimmäinen maailmansota romutti kaavailut. Nyt molemmat ovat kiehtovia – osin järkyttäviäkin – museokohteita.

Ruhrin tarinan hämmästyttävintä lukua alettiin kirjoittaa vasta 1990-luvulla, kun alas ajettu terästeollisuus jätti jälkeensä laajat saastuneet maa-alueet ja jättimäiset kiinteistöt. Alue puhallettiin uudestaan henkiin sinnikkäällä yhteistyöllä ja nerokkaalla suunnitelmalla, joka synnytti kokonaan uudenlaista kaupunkimaisemaa.

Seinäjoellakaan tarinaa ei tarvitse keksiä tyhjästä, sillä ainekset ovat olemassa. Tarinan myötä Kulttuuritähti laajenee koko Etelä-Pohjanmaan suuruiseksi. Liikkeelle voi lähteä vaikka Östermyran ruukkiyhdyskunnasta ja jatkaa nykyiseen menestystarinaan, jossa liittoutuvat yrittäminen, maatalous, tiede ja uusin teknologia. Aalto-keskuksella on tarinassa oma lukunsa, jossa kerrotaan kuinka 15 000 asukkaan ”kurakauppala” uskalsi lähteä toteuttamaan maailmankuulun arkkitehdin suureellista kaupunkikeskusta 1960-luvulla. Lisäksi: Alvar Aaltohan on kotoisin Kuortaneelta, ja Alajärvellä sijaitsee hänen ensimmäinen ja viimeinen työnsä.

Sen lisäksi, että kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen mahdollistavat kasvun, ne ovat myös välineitä, joilla luodaan ”laskeutumispaikkoja” ja reittejä kulttuurivirtauksille. Kaupungin on kyettävä kasvamaan myös laadullisesti ja tätäkin varten tarvitaan tiloja. Ei kuitenkaan välttämättä uusia. Kuuluisa kaupunkitutkija Jane Jacobs totesi jo 1960-luvulla, että kaupungista on aina löydyttävä mahdollisimman edullisesti vuokrattavaa tilaa ruohonjuuritason palveluille. Tähän ryhmään voidaan laskea myös luovien alojen toiminnot, sillä vireällä ja suvaitsevaisella kaupunkikulttuurilla on vaikutuksia innovaatioiden syntyyn ja tätä kautta taloudenkin menestymiseen. ⧫

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen professori, jonka toimipiste sijaitsee Seinäjoen Framilla.

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 2.1.2020.