Ulla Lapiolahden teos Aurinko vuodelta 2021. Teos on kotimaista luomuvillalankaa ja se on värjätty sipulinkuorilla ja sitrushedelmillä. Kuva Markku Honkola

Etelä-Pohjanmaan museon uusin vaih­tu­va näyt­tely Vihreää väriä ker­too kasvi­vär­jäyk­sen his­to­ri­asta, mene­tel­mistä ja tule­vai­suu­desta. Näyt­tely on saa­tu Suo­men käs­ityön muse­osta Jyväs­kylästä ja sen taus­ta­voi­mina ovat myös Bio­Colour-hanke, Coloria.net ja Vär­järi­kilta.

Näyttelyn keskiössä ovat kas­vi­vär­jä­tyt lan­ka­näyt­teet, joi­den avulla kat­soja saa käsi­tyk­sen siitä väri­maa­ilmasta, jon­ka luon­to voi tuot­taa. Luonto oli­kin ainut väri­ainei­den lähde vuosi­tu­han­sia, ja Suo­messa on oma pitkä perin­teensä kasvi­vär­jäyk­sen saralla. Tätä perin­nettä edus­tavat lanka­näyt­tei­den lisäksi näyt­te­lyssä olevat käsi­työt, joissa on lii­tetty yhteen eri­tyi­sen hie­nolla tavalla his­toriaa, tai­detta tai tyyli­suun­tia luon­non­värien kanssa. Näyt­te­lyssä on myös inter­aktii­vi­sia osia, eli kos­ke­tus­näyttöä käyt­tä­mällä kävi­jä voi tutus­tua eri­lai­siin vär­jäys­tek­niikoihin.

Kasvivärjäyksen uusi tuleminen

Suomalaisessa omavarais­talou­dessa kasvi­vär­jäyk­sen mene­tel­mät olivat käy­tössä vähin­tään­kin satoja vuo­sia, mutta tieto­taito kasvi­vä­reistä alkoi kadota 1900-luvulle tul­ta­essa. Tämä joh­tui siitä, että luon­non­värien tilalle tuli­vat syn­teet­ti­set väri­aineet. Nyt kas­vi­värit ovat jälleen ajan­koh­tai­sia sekä har­ras­tuk­sena että niiden luon­to­ys­tä­väl­li­syyden vuoksi.

Kasvivärien uudelleen­löy­tä­minen ei ole pel­käs­tään kan­san­pe­rin­teen vaa­li­mista. Har­ras­tuk­sena kasvi­vär­jäys voi olla hen­ki­lö­koh­tai­sesti pieni teko kohti eko­lo­gi­sempaa tapaa toi­mia luon­non kes­kellä ja luon­non kanssa. Tällai­set pie­net­kin teot voivat joh­taa sellai­seen elä­män­polkuun, jossa eko­logi­suus kas­vaa koko elämän kes­tä­väksi toi­min­ta­tavaksi. Juuri omien käyt­tö­teks­tii­lien ja lan­kojen vär­jää­minen kotona voi vähen­tää luon­non pääs­tö­kuormaa.

Kasvivärjäysharrastus on myös hyvä tapa pääs­tä osaksi suu­rem­paa yhtei­söl­li­syyttä, josta niin kovasti puhu­taan nyky­aikana. Kasvi­vär­jäyk­sen har­ras­tajat ovat perus­taneet vuonna 2001 Värjäri­kilta ry:n, luon­non­vär­järien oman yhdis­tyk­sen, joka kokoaa yhteen kasvi­vär­jäyk­sestä kiin­nos­tu­neita ihmi­siä. Tähän näyt­te­lyyn Vär­jä­ri­kilta on koos­ta­nut suuren yhtei­sö­ryijyn, joka koostuu pie­nem­mistä kasvi­vär­jä­tyistä mini­ryijyistä. Omalta osal­taan yhteisö­ryijy on osoi­tus kas­vi­vär­jäyk­sen tren­dik­kyy­destä ja kasvi­värien moni­naisuudesta.

Värjärikillan juhla-vuoden yhteisöryijy vuodelta 2021. Värjärikillan jäsenet ovat juhlistaneet kaksikymmenvuotisjuhlaansa koostamalla pienistä miniryijyistä yhden suuren ryijyn, jonka langat on värjätty luonnonväriaineilla. Kuva Suomen Käsityön museo

Kasvivärjäys on sosiaali­sen medi­an avulla kas­vanut maa­il­man­laa­jui­seksi ilmiöksi. Erilaisissa luonnonvärjäysryhmissä saattaa olla yhteensä kymmeniä tuhansia jäseniä ja niissä jaetaan tietoa luonnonvärien käytöstä. Sosi­aa­linen media on myös omalta osal­taan lisän­nyt kas­vi­vär­jäys­har­ras­ta­jien ympä­ris­tö­tie­toutta, sillä myös kas­vi­vär­jäyk­sessä käy­te­tään kemi­kaa­leja. Vihreää väriä -näytte­lyssä on esillä QR-koo­deja, joilla saa äly­puhe­limen sovel­luk­sen avulla lisä­tie­toa ja pää­see esi­mer­kiksi kat­so­maan, miltä tietty väri­kasvi näyttää.

Uusia ratkaisuja bioväriaineista

Kasvivärien käyttöä kehi­te­tään myös teks­tii­li­teol­li­suu­dessa, kos­ka syn­teet­tis­ten väri­en aiheut­tama kuor­mitus vesis­töille on mer­kit­tävä. Esi­mer­kiksi puu­vil­lasta teh­ty vär­jät­ty paita ha­joaa aika­naan luon­toon, mutta siinä oleva syn­teet­tinen väri­aine ei hajoa. Arvi­oiden mukaan noin vii­den­nes maa­ilman vesis­töjen saas­teista tulee teks­tii­li­teol­li­suuden kemi­kaa­leista ja väri­ai­neista. Rat­kaisu ei kui­ten­kaan ole väri­kas­vien vil­jelyn li­sää­minen, koska sil­loin koko maa­pallon pelto­pinta-ala ei riittäisi.

Vihreää väriä -näyttelyssä tuo­daan esille rat­kai­suja väri­teol­li­suu­den ympä­ris­tö­on­gel­miin. Näyt­te­lyssä kävi­jä voi oma­toi­mi­sesti kat­soa näy­töltä video­koos­teita, joissa ker­ro­taan esi­mer­kiksi syn­teet­tisen mikro­bio­logian tut­kimus­hank­keista kasvi­vä­rien tuot­ta­mi­sessa. Suo­messa Bio­Colour-hanke tut­kii monia ka­svi­vär­jäyk­seen liit­tyviä seik­koja, kuten juu­ri mikro­bio­logiaa, teol­li­su­uden sivu­vir­toja ja väri­kas­veja. Kes­tä­vän väri­tuo­tan­non kan­nalta mikro­bio­lo­gi­an mah­dol­li­suudet näyt­tävät hyviltä, var­sinkin jos värejä tuot­tavia gee­nejä tai niiden osia voi­daan monis­taa rajat­to­masti mikro­bien avulla. Tut­kimus menee aina eteen­päin ja tieto pyri­tään saa­maan kaik­kien ulot­tu­ville BioColour-hank­keessa synty­vän avoi­men tieto­kannan kautta.

Kasvivärjäys osana elävää perintöä

Luonnonväreillä värjääminen on pääs­syt Elä­vän perin­nön kan­sal­li­seen luet­te­loon. Nimi­tyk­sen teki ope­tus- ja kult­tuuri­minis­teriö syk­syllä 2023. Elä­vä perintö tar­koit­taa sitä, että yhteisö tun­nus­taa jon­kin tai­don tai käy­tän­nön osaksi omaa kult­tuu­ri­perin­töään. Tätä kaut­ta luonnon­väreillä värjää­minen tuli myös osaksi Unescon aineet­toman kult­tuuri­perinnön sopi­musta. Luet­teloon pääsy tuo luon­non­väreillä vär­jää­miselle kansain­välis­täkin näky­vyyttä, eikä luet­te­loon ole kovin helppo päästä.

Vihreää väriä -näyttely varmasti lisää omalta osal­taan kas­vi­vär­jäyk­sen arvos­tusta har­ras­tuk­sena ja hen­ki­lö­koh­tai­sena eko­lo­gi­sena teko­na. Tämän näyt­telyn kautta avau­tuu kävi­jälle merkit­tävä tieto­määrä luon­non­väreistä ja nii­den käy­töstä. Etelä-Poh­jan­maan museo toi­vot­taa­kin kaikki kävijät oppi­maan uusia asi­oita luon­non tar­joa­mista väreistä, vär­jäys­tek­nii­koista ja tieteestä.

Näyttely on esillä Sei­nä­joella Etelä-Poh­jan­maan museossa osoit­teessa Törnäväntie 2. ⧫

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.1.2024.