Sattuma viitoitti tien ammattimuusikoksi

Seinäjoen kaupunginorkesterissa viih­dy­tään yleensä useita vuo­sia, jopa vuo­si­kym­me­niä. Viime vuosi oli­kin erit­täin poik­keuk­sel­linen, kun orkes­teri sai riviinsä jopa kaksi uutta vaki­tuista muusik­koa: 2. viu­lun äänen­joh­ta­jaksi Hanna Kankaan­pään ja hui­lun äänen­joh­ta­jaksi Martha Effen. Mutta keitä ovat nämä uudet muu­sikot ja miten heistä tuli musii­kin ammattilaisia?

Kankaanpää aloitti viu­lun­soi­ton 6-vuo­ti­aana. Instru­mentti vali­koi­tui sat­tu­malta, koska kotona ei ollut mitään soi­tinta eri­tyi­sesti tarjolla.

— Taitojen karttuessa ja laa­duk­kaam­man soit­ti­men tul­lessa kuvi­oi­hin, aloin ymmär­tää viu­lun todel­lisen upeu­den. Soin­nin kirk­kaus ja sävy­jen luke­mat­to­mat eri mah­dol­li­suu­det sai­vat minut kieh­to­vuu­del­laan totaa­li­sesti pau­loi­hinsa. En voisi kuvi­tella elä­mää ilman musiik­kia ja viu­lua, Kan­kaan­pää toteaa.

Effen ensikos­ke­tus hui­luun tapah­tui niin ikään hie­man sat­tu­malta 11-vuotiaana. Musiik­ki­har­ras­tus oli toi­vottu, mutta instru­me­ntin sai valita itse. Huilu tart­tui Effen käteen iso­sis­kon siir­ryt­tyä oboeen ja kaksois­siskon vali­tessa kitaran.

— Pidän huilussa sen äänestä ja sen laa­jasta väri­skaa­lasta. Tykkä­sin jo nuo­rem­pana or­kes­teri­soi­tosta todella paljon. Jos sitä saisi tehdä aina, olisin onnel­linen, Effe tuumaa.

Vahva kokemus saa usein musiik­ki­har­ras­tajan haa­vei­le­maan ammat­ti­lai­suu­desta. Niin kävi myös näille muusi­koille.

— Mieleeni on painu­nut väke­västi koke­mus ensim­mäi­sestä ker­ras­ta sin­fo­nia­or­kes­te­rissa. Tai­sin olla 15-vuo­tias, kun pää­sin oppi­las­avus­ta­jaksi Seinä­joen orkes­te­riin erää­seen peri­odiin. Muis­tan elä­västi, kun Beet­ho­venin 8. sin­fo­nian ensim­mäi­nen soin­tu kajahti ilmoille kapel­li­mes­tari Juha Tör­män johdolla. Tuona het­kenä taju­sin, miten upeaan maa­il­maan olin saa­nut ensi­kos­ke­tuk­sen, ja siltä tieltä ei enää ollut paluuta. Tuo koke­mus antoi sine­tin haaveil­leni ammat­ti­muu­sik­kou­desta, ja näin ollen kirk­kaan lähtö­lau­kauk­sen omalle elämän polulleni, Kankaanpää kiteyttää.

Effelle opettajat ovat olleet tärkeässä roolissa muusi­koksi kasvami­sessa.

— Laura Kähkösen oppi­laana Oulussa kehi­tyin hur­jaa vauh­tia, ja en var­masti olisi saa­nut näin vank­kaa poh­jaa osaami­selleni ilman häntä. Toi­nen merkit­tävä hen­kilö on Petri Alanko, joka opetti minua Sibe­lius-Aka­te­mi­assa kolme vuotta, Effe kertoo.

SKORin tuoreet muusi­kot ovat parras­valoissa helmi­kuun kon­ser­tissa Klas­sis­min kai­kuja roman­tiikan väreissä. Effe ja Kan­kaan­pää ovat suun­ni­tel­leet kon­ser­tin ohjel­man ja hei­tä kuul­laan myös solis­ti­sissa teh­tä­vissä. Effen sanoin:

— Ei kannata ikinä ali­ar­vi­oida pien­ten teko­jen mer­ki­tystä. Pie­net teot ja asiat, joita teem­me joka päi­vä, ovat mer­ki­tyk­sellisiä. ⧫

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.1.2024.