Lastenkulttuuri
Pikkuprovinssissa lastenkulttuuria ja iloa jo kolme vuosikymmentä
Teksti Omar Zouiter Kuva Vesa Peltonen
30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistava lastenkulttuurifestivaali Pikkuprovinssi järjestetään Seinäjoen Törnävänsaaressa 17. toukokuuta. Koko perheen tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Ohjelmassa on konsertteja, työpajoja sekä aikuisten ja lasten yhteistä tekemistä. Juhlavuoden kunniaksi pääesiintyjänä nähdään Orffit, jotka esiintyvät yhdessä Seinäjoen kaupunginorkesterin kanssa ainutkertaisella ohjelmistolla. Festivaalin järjestää Seinäjoen kaupungin lastenkulttuurikeskus Louhimo.
Pikkuprovinssin löytöretkellä seikkaillaan 12.–16. toukokuuta Törnävänsaaren ja Ruutipuiston luonnonsuojelualueen ympäristössä. Lapsille ja perheille suunnattu reitti sisältää luontoaiheisia tehtäviä sekä lasten ja nuorten tekemiä koristeita. Festivaalipäivänä reitillä on myös erilaista oheistoimintaa.
Alakouluikäisten bändikatselmus
Pikkuprovinssin perinteinen bändikatselmus järjestetään 15. toukokuuta Törnävänsaaren paviljongissa. Seinäjoen alueen alakouluikäiset bändit nousevat lavalle, jatkaen vuonna 1995 alkanutta perinnettä. Katselmus on historiansa aikana tavoittanut yli 200 bändiä ja tuonut nuoria musiikkiharrastajia yhteen yli koulurajojen. ⧫
12.—16.5.2025
Pikkuprovinssin löytöretki
Törnävänsaari
17.5.2025
Pikkuprovinssi
Törnävänsaari
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 6.1.2025.
Pikkuprovinssi
Pikkuprovinssi on lasten oma festivaali, joka järjestetään Törnävänsaaressa. Tapahtuman ohjelmassa on mm. musiikkia, tanssia, teatteria ja työpajoja. Kaikille avoimen ja maksuttoman festivaalin järjestää Seinäjoen kaupungin lastenkulttuurikeskus Louhimo.
Osoite
Törnäväntie 20
Lisätietoja
pikkuprovinssi.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Lehden artikkelit
-
Museo
Näyttelyt
Kansallismuseo saapuu kylään Etelä-Pohjanmaan museoon
-
Museo
Näyttelyt
Eteläpohjalaiset tuulimyllyt kiinnostavat maailmalla
-
Teatteri
Näytelmät
Susanna Laine: "Farssin tekeminen on kivaa, haastavaa ja houkuttelee nyt!"
-
Teatteri
Näytelmät
Astrid Lindgren -klassikossa suuria teemoja
-
Teatteri
Näytelmät
Täydelliset lauantait jatkuvat Teatteri Hysteriassa
-
Musiikki
Konsertit
Rytmikorjaamolla on pääsiäisenä elävää musiikkia moneen makuun
-
Musiikki
Konsertit
SKOR musisoi kaikelle kansalle pikkurahalla — ja ilman!
-
Musiikki
Konsertit
SKOR-klubeilla orkesteri jalkautuu kaupunkiin maksuttomilla keikoilla
-
Musiikki
Muusikot
Intohimoa ja elämäntapahommaa
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston keväässä soi kansanmusiikki
-
Musiikki
Konsertit
Seinäjoen kansalaisopiston 80-vuotisjuhlakeikkaa tähdittää Antti Railio
-
Koulutus
Opinnot
Kulttuurisen musiikintutkimuksen koulutusohjelma saa jatkoa
-
Koulutus
Harrastukset
80 vuotta oppimisen iloa ja kulttuurielämyksiä kansalaisopistolla
-
Kuvataide
Julkinen taide
Taide toivottaa tervetulleeksi uudenkarhealle rautatieasemalle
-
Kuvataide
Näyttelyt
Vallan kuvia Taidehallin kevään ensimmäisissä näyttelyissä
-
Jotain ihan muuta
Lukija
Lähetä palautetta
-
Jotain ihan muuta
Juhlavuosi
Viisivuotias kulttuurikeskus Kalevan Navetta kutsuu sinut juhlimaan