Musiikki
Teksti ja kuva Hanna-Sofia Kytölä
Haitaristi, pedagogi, koordinaattori, teatterimuusikko ja säveltäjä. Muun muassa tätä kaikkea on taiteen moniosaaja ja Taideyliopiston alumni Marita Ylevä.
Marita on soitonopettajan työstään virkavapaalla ja työskentelee tällä hetkellä Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluilla lastenkulttuurikoordinaattorina.
— Työ Lastenkulttuurikeskus Louhimolla on ollut aivan ihana mahdollisuus kokeilla erilaista työtä samalla alalla. Vaikka työni on pääasiassa hallinnollista, olen ilokseni päässyt myös kentälle kohtaamaan lapsia ja nuoria erilaisten työpajojen merkeissä. Työ tuntuu merkitykselliseltä, koska toteutamme taiteen ja kulttuurin sisältöjä mahdollisimman yhdenvertaisesti ja saavutettavasti kaikille alueen lapsille ja nuorille.
Musiikkiopistossa Marita on työskennellyt noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Musiikkipedagogin opinnot olivat loppusuoralla, kun hän sai ensimmäisen soitonopettajan työnsä Kauhajoen Panula-opistosta. Aluksi oppilaita oli vain muutama ja opetustunteja piti haalia kasaan monesta eri oppilaitoksesta. Alan virkoja on vähäisesti tarjolla, joten soitonopettajan työ on usein repaleista. Se voi olla haastavaa ja pahimmillaan luoda turvattomuuden tunnetta. Positiivisena kääntöpuolena Marita näkee sen, että on saanut vuosien varrella tehdä töitä tosi monipuolisesti. Opetustyön ja hallinnollisten tehtävien lisäksi hän on tehnyt soittokeikkoja niin soolona kuin eri kokoonpanoissakin sekä teatterimuusikkona.
Marita näkee itsensä kehittämisen tärkeänä. Kouluttautuminen ja oman osaamisen monipuolistaminen tarjoaa lisää työllistymismahdollisuuksia ja parantaa työssäviihtyvyyttä. Hänellä onkin kolme korkeakoulututkintoa; musiikkipedagogi (AMK), taidepedagogi (YAMK) sekä musiikin maisteri, joista viimeksi mainitun hän on opiskellut Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikön populaari- ja kansanmusiikin maisterikoulutuksessa.
— Oma vahvuuteni on varmaankin tietynlainen monipuolisuus. Haitaristina olen aina soittanut musiikkia laidasta laitaan, yli genrerajojen. Iloitsen siitä, että minulla on ollut mahdollisuudet opiskella myös tutkinnot sekä klassisen musiikin että rytmimusiikin koulutusohjelmissa.
Muuttuvista työkuvioista huolimatta Marita on uravalintaansa tyytyväinen eikä osaa edes kuvitella, että vaihtaisi kokonaan muulle alalle.
— Musiikki ja taide ylipäätään on suuri intohimoni ja koen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut työskennellä tällä alalla. Vielä riittää unelmia ja tavoitteita tulevaisuudellekin. Haaveilen säveltämisestä ja eri taiteen lajeja yhdistävistä produktioista. On kiehtovaa, miten musiikin avulla luodaan tunnelmaa vaikkapa näyttämölle. Tykkään säveltää niin kokonaisia kappaleita kuin vaikkapa näytelmään musiikkia. Arjen aikataulut ovat kuitenkin sen verran hektiset, että musiikkia syntyy vain tarpeeseen. Pöytälaatikkoon ei biisejä juuri kerry. Toivon, että saan jatkossakin työskennellä monipuolisesti taiteen ja kulttuurin parissa. Tämä kun on tämmöinen intohimoammatti, elämäntapahommaa. ⧫
Taideyliopiston Seinäjoen yksikkö kokoaa yhteen Pohjanmaan alueellista alumniverkostoa vanhan Vaasan läänin alueelta. Tarkoituksena on järjestää alumneille mahdollisuuksia verkostoitua, kehittää osaamistaan sekä osallistua erilaisiin konsertteihin ja tapahtumiin. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki alueella asuvat Taideyliopiston entiset opiskelijat, työntekijät sekä avoimen yliopiston opiskelijat.
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 6.1.2025.
Taideyliopiston toiminta Seinäjoella on konsertteja, klubi-iltoja, näyttelyitä, taideyllätyksiä kaupungilla, aikuiskoulutusta avoimessa yliopistossa, monipuolisia lyhytkursseja, tutkimusta ja kehittämistä.
Osoite
Kalevan Navetta, Nyykoolinkatu 25
Lisätietoja
uniarts.fi/seinajoki
Museo
Näyttelyt
Museo
Näyttelyt
Teatteri
Näytelmät
Teatteri
Näytelmät
Teatteri
Näytelmät
Musiikki
Konsertit
Musiikki
Konsertit
Musiikki
Konsertit
Musiikki
Konsertit
Musiikki
Konsertit
Koulutus
Opinnot
Koulutus
Harrastukset
Kuvataide
Julkinen taide
Kuvataide
Näyttelyt
Lastenkulttuuri
Festarit
Jotain ihan muuta
Lukija
Jotain ihan muuta
Juhlavuosi