Lastenkulttuuri



Pikkuprovinssissa lastenkulttuuria ja iloa jo kolme vuosikymmentä

Teksti Omar Zouiter Kuva Vesa Peltonen

Pikkuprovinssin yleisöä

30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistava lastenkulttuurifestivaali Pikkuprovinssi järjestetään Seinäjoen Törnävänsaaressa 17. toukokuuta. Koko perheen tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Ohjelmassa on konsertteja, työpajoja sekä aikuisten ja lasten yhteistä tekemistä. Juhlavuoden kunniaksi pääesiintyjänä nähdään Orffit, jotka esiintyvät yhdessä Seinäjoen kaupunginorkesterin kanssa ainutkertaisella ohjelmistolla. Festivaalin järjestää Seinäjoen kaupungin lastenkulttuurikeskus Louhimo.

Pikkuprovinssin löytöretkellä seikkaillaan 12.–16. toukokuuta Törnävänsaaren ja Ruutipuiston luonnonsuojelualueen ympäristössä. Lapsille ja perheille suunnattu reitti sisältää luontoaiheisia tehtäviä sekä lasten ja nuorten tekemiä koristeita. Festivaalipäivänä reitillä on myös erilaista oheistoimintaa.

Alakouluikäisten bändikatselmus

Pikkuprovinssin perinteinen bändikatselmus järjestetään 15. toukokuuta Törnävänsaaren paviljongissa. Seinäjoen alueen alakouluikäiset bändit nousevat lavalle, jatkaen vuonna 1995 alkanutta perinnettä. Katselmus on historiansa aikana tavoittanut yli 200 bändiä ja tuonut nuoria musiikkiharrastajia yhteen yli koulurajojen. ⧫

12.—16.5.2025
Pikkuprovinssin löytöretki
Törnävänsaari

17.5.2025
Pikkuprovinssi
Törnävänsaari

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 6.1.2025.

Pikkuprovinssi

Pikkuprovinssi on lasten oma festivaali, joka järjestetään Törnävänsaaressa. Tapahtuman ohjelmassa on mm. musiikkia, tanssia, teatteria ja työpajoja. Kaikille avoimen ja maksuttoman festivaalin jär­jestää Seinä­joen kaupungin lasten­kult­tuu­ri­keskus Louhimo.

Osoite
Törnäväntie 20

Lisätietoja
pikkuprovinssi.fi