Musiikki



Rytmikorjaamolla on pääsiäisenä elävää musiikkia moneen makuun

Teksti Anne-Maria Hirvonen Kuva Minna Hatinen

Scandinavian Music Group

Scandinavian Music Group esiintyy Rytmiksellä pääsiäislauantaina.

Pääsiäisen Rytmikorjaamolla avaa laulaja-lauluntekijä Mariska torstaikeikallaan. Mariska on julkaissut runoteoksia, toiminut kääntäjänä ja ansioitunut useiden muiden artistien megahittien sanoittajana. Vuonna 2022 hänet palkittiin Reino Helismaa -palkinnolla, ja Juha Vainio- ja Iskelmä-Finlandia -palkinnoilla 2024.

Pitkänäperjantaina nautitaan raskaampaa musiikkia: Kilpi on ollut suomalaisen metallimusiikin kartalla jo 20 vuotta. Orkesteri jatkaa tuoreimmalla kiertueellaan tutulla polullaan – intensiivisiä live-esiintymisiä, huonoa huumoria, kehnoja vitsejä sekä autenttista suomalaista hevirokkia.

Lauantaina lavalla nähdään yhdeksän studioalbumia julkaissut Scandinavian Music Group. Keikoilla seitsenhenkisen orkesterin taidokas soitto yhdistyy Terhi ja Pauliina Kokkosen kuulaaseen stemmalauluun, ja kunnianhimoiset pop-sovitukset lyövät kättä herkkien folk-balladien kanssa.

Sunnuntaina koetaan Turmion Kätilöt jo tavaksi tulleella Rytmikorjaamon pääsiäiskeikallaan. Industrialmetallin ehdoton ykkösnimi lietsoo pääsiäisenviettäjät taatusti hurmokseen! ⧫

17.4.2025
Mariska
Rytmikorjaamo

18.4.2025
Kilpi
Rytmikorjaamo

19.4.2025
Scandinavian Music Group
Rytmikorjaamo

20.4.2025
Turmion Kätilöt
Rytmikorjaamo

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 6.1.2025.

Rytmikorjaamo

Rytmikorjaamo on Seinäjoen Elävän musiikin yhdistyksen eli Selmu ry:n klubi. Selmun toimintaan kuuluu Rytmikorjaamo-klubin toiminnan lisäksi myös mm. keikkojen järjestäminen taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetassa.

Osoite
Vaasantie 11

Lisätietoja
rytmikorjaamo.fi/klubi