Museo
Eteläpohjalaiset tuulimyllyt kiinnostavat maailmalla
Teksti Sanna Kattelus Piirros Jelena Pejković

Linnusmaan jalkamylly.
Kansainvälinen arkkitehtien ryhmä ryhmä kokoontui elokuun alkupuolella Jalasjärvelle ja Seinäjoelle piirtämään tuulimyllyjä. Millintarkkoihin käsivaralla tehtyihin piirustuksiin tallentui paikallista rakennusperintöä, joka kiinnostaa maailmanlaajuisesti. Paperille tallentui viiva kerrallaan mamsellimylly Törnävän museoalueelta sekä jalka- ja varvasmyllyjä Jalasjärveltä. Pohjalainen rakennusperintö ry kutsui piirtäjät alueellemme jo toisen kerran. Edellisellä kerralla dokumentoitiin Kuortaneella kaksfooninkisia vuonna 2022.
Näiden leirien sisällöistä on nyt koostettu Etelä-Pohjanmaan museolle näyttely Kansanrakennuksia kansainvälisin silmin, joka avautui 13.11.2024. Näyttelyn on koordinoinut Pohjalainen rakennusperintö ry:n puheenjohtaja Riitta Jaakkola.
— Projekti oli mittava, mutta erittäin tärkeä jo ihan paikallisen rakennusperinnön dokumentaationkin kannalta. Näyttelyn avulla halutaankin herätellä yleisöä arvostamaan ja suojelemaan vanhoja rakennuksia.
Piirustustekniikan taustalla on kansainvälinen International Vernadoc -hanke, jossa kansanrakennuksia dokumentoidaan mittapiirustusten avulla maailmanlaajuisesti. Hankkeen on käynnistänyt suomalainen arkkitehti Markku Mattila 1990-luvulla. Mattila on toiminut pitkään projektien vetäjänä Suomessa ja maailmalla. Toiminta on alusta asti perustunut mestari-kisälli-ajatteluun, jolloin kokeneemmat piirtäjät neuvovat tuoreita osaajia. Leirin osallistujat kiittelivät leirillä olevaa ilmapiiriä ja oppeja piirtämistekniikasta. Arkkitehdit kertovat saavansa vanhoista rakenteista ja rakentamistavoista inspiraatiota myös nykyrakennusten suunnitteluun.
Piirtäessä oppii katsomaan ja arvostamaan rakennuksia uudella tavalla.

Jalasjärven Vernadoc -leirillä syntyi viikon aikana millintarkkoja mittapiirroksia. Kuva Riitta Jaakkola
Millintarkkojen mittapiirrosten tekeminen vaatii kärsivällisyyttä, taitoa ja tarkkaa silmän ja käden yhteistyötä. Yhden piirustuksen tekoon kului leirillä viikon päivät. Työ on hidasta ja se aloitetaan tarkalla mittaamisella. Silloin rakennuksen yksityiskohdat toistuvat paperille tarkasti ja mittasuhteet pysyvät paikoillaan. Piirtäessä oppii katsomaan ja arvostamaan rakennuksia uudella tavalla. Thaimaalainen arkkitehti Parichat Sakunjaroenpornchai osallistui Vernadoc-leirille jo toistamiseen.
— Oli hienoa keskittyä oman arkkitehtisuunnittelun vastapainoksi mittapiirtämään vanhoja rakennuksia ja tällä kertaa Perälän tuulimyllyä Jalasjärvellä.
Näyttelyn avulla halutaan herätellä yleisöä arvostamaan ja suojelemaan vanhoja rakennuksia. Tuulimyllyt edustavat kansanomaisia maaseudun rakennuksia, mutta niiden sisätiloissa on monimutkaista tekniikkaa ja sen kaiken tallentaminen piirtämällä tuo esille niiden rakennustavan ja esteettiset arvot. Etelä-Pohjanmaalla niitä on paikoin vielä ilahduttavasti alkuperäisillä paikoillaan.
Näyttelyn ovat koonneet Pohjalainen Rakennusperintö ry, International Vernadoc ja Seinäjoen museot yhteistyössä. ⧫
13.11.2024—9.3.2025
Kansanrakennuksia kansainvälisin silmin
Etelä-Pohjanmaan museo
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 6.1.2025.
Seinäjoen museot
Seinäjoen museoiden tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään. Museon kokoelmiin tallennetaan Etelä-Pohjanmaan alueen kulttuuriperintöä, jota esitellään yleisölle muun muassa näyttelyiden, tapahtumien ja julkaisujen kautta. Seinäjoen museot edistää myös rakennetun kulttuuriympäristön säilymistä sekä alueen paikallismuseotoimintaa.
Osoite
Etelä-Pohjanmaan museo, Törnäväntie 23
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, Kauppakatu 17
Sairaalamuseo, Björkenheimin puistotie 2
Lisätietoja
seinajoki.fi/museo
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Lehden artikkelit
-
Museo
Näyttelyt
Kansallismuseo saapuu kylään Etelä-Pohjanmaan museoon
-
Teatteri
Näytelmät
Susanna Laine: "Farssin tekeminen on kivaa, haastavaa ja houkuttelee nyt!"
-
Teatteri
Näytelmät
Astrid Lindgren -klassikossa suuria teemoja
-
Teatteri
Näytelmät
Täydelliset lauantait jatkuvat Teatteri Hysteriassa
-
Musiikki
Konsertit
Rytmikorjaamolla on pääsiäisenä elävää musiikkia moneen makuun
-
Musiikki
Konsertit
SKOR musisoi kaikelle kansalle pikkurahalla — ja ilman!
-
Musiikki
Konsertit
SKOR-klubeilla orkesteri jalkautuu kaupunkiin maksuttomilla keikoilla
-
Musiikki
Muusikot
Intohimoa ja elämäntapahommaa
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston keväässä soi kansanmusiikki
-
Musiikki
Konsertit
Seinäjoen kansalaisopiston 80-vuotisjuhlakeikkaa tähdittää Antti Railio
-
Koulutus
Opinnot
Kulttuurisen musiikintutkimuksen koulutusohjelma saa jatkoa
-
Koulutus
Harrastukset
80 vuotta oppimisen iloa ja kulttuurielämyksiä kansalaisopistolla
-
Kuvataide
Julkinen taide
Taide toivottaa tervetulleeksi uudenkarhealle rautatieasemalle
-
Kuvataide
Näyttelyt
Vallan kuvia Taidehallin kevään ensimmäisissä näyttelyissä
-
Lastenkulttuuri
Festarit
Pikkuprovinssissa lastenkulttuuria ja iloa jo kolme vuosikymmentä
-
Jotain ihan muuta
Lukija
Lähetä palautetta
-
Jotain ihan muuta
Juhlavuosi
Viisivuotias kulttuurikeskus Kalevan Navetta kutsuu sinut juhlimaan