Museo
Kansallismuseo saapuu kylään Etelä-Pohjanmaan museoon
Teksti Katariina Käyhkö Esineiden kuvat Ilari Järvinen / Museovirasto
Yksi seitsemästä mukaan otettavasta teoksesta on kuvataiteilija Eetu Iston maalaus Hyökkäys. Sen pakkaaminen vaatii erityistä huolellisuutta. Kuva Jukkapekka Etäsalo / Suomen kansallismuseo
Kansallismuseo kyläilee museoissa eri puolilla Suomea. Viikonlopun mittaisten vierailujen aikana omassa lähimuseossa voi nähdä läpileikkauksen kansalliskokoelmiemme rakastetuimmista klassikoista. Tänä keväänä Kansallismuseo saapuu Seinäjoelle Etelä-Pohjanmaan museoon 22.–23. maaliskuuta.
Sisäänpääsy on aina ilmainen.
— Haluamme, että mahdollisimman moni voi tutustua kansalliskokoelmiemme huippuesineisiin ja kokea palan Kansallismuseota, yleisösuhdepäällikkö Hanna Forssell Suomen kansallismuseosta kertoo.

Kekkosen lasit.
Museokyläilyt Kansallismuseo aloitti peruskorjaus- ja lisärakentamisen vuoksi kiinni olevan Kansallismuseon saavutettavuuden vuoksi, jotta kaikella kansalla on mahdollisuus tutustua kulttuurimme ikoneihin. Vierailujen aikana museoissa on rikottu museoviikonloppujen kävijäennätyksiä.
— Mukanamme ovat ne esineet, joiden edessä kävijät Kansallismuseossa pysähtyvät yhä uudelleen ja jotka herättävät suuriakin tunteita, Forssell sanoo.

Ateljer Faunin valmistamat Muumihahmot 1950-luvun lopulta.
Mukaan valikoitavat esineet voivat vaihdella hieman museoiden toiveiden mukaan. Etelä-Pohjanmaalle otetaankin mukaan yllätysesine, joka osaltaan kertoo meille tarinaa Etelä-Pohjanmaan historiasta.
Viikonloppu on täynnä tapahtumaa ja tunnelmaa. Paikan päällä on mahdollista keskustella Kansallismuseon asiantuntijoiden kanssa.
Kansallista kulttuuriperintöä kivikaudelta alkaen
Etelä-Pohjanmaalle Kansallismuseo ottaa mukaansa seitsemän klassikon asemaan noussutta aarrettaan. Kahden päivän aikana voi nähdä otoksen Suomen kansallismuseon kokoelmista yli 8 000 vuoden ajalta. Vanhin esineistä on kivikaudelta peräisin oleva Huittisten hirvenpää.

Huittisten hirvenpää.
Kansallismuseon vierailun aikana voi nähdä myös taidemaalari Edvard ”Eetu” Iston maalauksen Hyökkäys. Koulukirjoistakin tutussa teoksessa Venäjän kaksipäinen kotka ahdistelee Suomi-neitoa ja yrittää riistää tältä lakikirjan. Sen valmistumisvuonna 1899 keisari Nikolai II antoi helmikuun manifestina tunnetun julistuksensa. Teos nousi nopeasti Suomen tunnetuimmaksi poliittiseksi maalaukseksi.
Esillä on myös vuodelta 1542 säilynyt harvinaisuus, kuusen juurakosta valmistettu Ruskon kousa. Koristeelliset kousat olivat 1800-luvulla käytössä juhlamaljoina, mutta valmistumisajankohtana ne kuuluivat ainoastaan linnojen astiastoihin.

Ruskon kousa.
Suomen historian murrosvaiheesta, levottomalta 1100-luvulta peräisin oleva Halikon aarre koostuu useasta hopeaesineestä. Ajan taidekäsityön mestariteokseksi kutsuttu arvokas koru koostuu kullatusta krusifiksista sekä hopeisesta ristiriipuksesta ja helminauhasta. Nimi periytyy löytöpaikan mukaan. Saviruukun, jossa aarteet olivat, löysi torppari Karl Ollikkala Halikon kartanon mailta vuonna 1887.

Halikon aarre.
Kansallismuseon vierailun aikana voi nähdä myös alkuperäiset Ateljer Faunin valmistamat Muumihahmot 1950-luvun lopulta, presidentti Urho Kaleva Kekkosen 1970-luvun silmälasit ja Nato-kynän, jolla ulkoministerinä toiminut Pekka Haavisto allekirjoitti Suomen Nato-hakemuksen 17.5.2022.
Etelä-Pohjanmaan museo on avoinna lauantaina 22.3. klo 11–17 ja sunnuntaina 23.3. klo 10–16, vapaa pääsy. ⧫
22.—23.3.2025
Kansallismuseo saapuu Seinäjoelle
Etelä-Pohjanmaan museo
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 6.1.2025.
Seinäjoen museot
Seinäjoen museoiden tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään. Museon kokoelmiin tallennetaan Etelä-Pohjanmaan alueen kulttuuriperintöä, jota esitellään yleisölle muun muassa näyttelyiden, tapahtumien ja julkaisujen kautta. Seinäjoen museot edistää myös rakennetun kulttuuriympäristön säilymistä sekä alueen paikallismuseotoimintaa.
Osoite
Etelä-Pohjanmaan museo, Törnäväntie 23
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, Kauppakatu 17
Sairaalamuseo, Björkenheimin puistotie 2
Lisätietoja
seinajoki.fi/museo
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Lehden artikkelit
-
Museo
Näyttelyt
Eteläpohjalaiset tuulimyllyt kiinnostavat maailmalla
-
Teatteri
Näytelmät
Susanna Laine: "Farssin tekeminen on kivaa, haastavaa ja houkuttelee nyt!"
-
Teatteri
Näytelmät
Astrid Lindgren -klassikossa suuria teemoja
-
Teatteri
Näytelmät
Täydelliset lauantait jatkuvat Teatteri Hysteriassa
-
Musiikki
Konsertit
Rytmikorjaamolla on pääsiäisenä elävää musiikkia moneen makuun
-
Musiikki
Konsertit
SKOR musisoi kaikelle kansalle pikkurahalla — ja ilman!
-
Musiikki
Konsertit
SKOR-klubeilla orkesteri jalkautuu kaupunkiin maksuttomilla keikoilla
-
Musiikki
Muusikot
Intohimoa ja elämäntapahommaa
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston keväässä soi kansanmusiikki
-
Musiikki
Konsertit
Seinäjoen kansalaisopiston 80-vuotisjuhlakeikkaa tähdittää Antti Railio
-
Koulutus
Opinnot
Kulttuurisen musiikintutkimuksen koulutusohjelma saa jatkoa
-
Koulutus
Harrastukset
80 vuotta oppimisen iloa ja kulttuurielämyksiä kansalaisopistolla
-
Kuvataide
Julkinen taide
Taide toivottaa tervetulleeksi uudenkarhealle rautatieasemalle
-
Kuvataide
Näyttelyt
Vallan kuvia Taidehallin kevään ensimmäisissä näyttelyissä
-
Lastenkulttuuri
Festarit
Pikkuprovinssissa lastenkulttuuria ja iloa jo kolme vuosikymmentä
-
Jotain ihan muuta
Lukija
Lähetä palautetta
-
Jotain ihan muuta
Juhlavuosi
Viisivuotias kulttuurikeskus Kalevan Navetta kutsuu sinut juhlimaan