Teatteri



Lasten suosikit Maukka ja Väykkä kiertävät Etelä-Pohjanmaata

Teksti Tero Heinämäki Kuva Annukka Heinämäki

Maukka ja Väykkä

Teatterikaravaani valmistaa uuden sovituksen Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjasta. Koiran ja kissan välisestä ystävyydestä kertova kujeileva lastenteatteriesitys on täynnä kiehtovaa musiikkia.

Kyseessä on ensimmäinen produktio Kulttuuriyhdistys KoHon ja Laitakaupungin orkesterin yhteistyöstä, jota Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto tukee kolmivuotisella hankkeella. Teatterikaravaanin esitykset suunnataan vuosittain eri alueille ja eri-ikäisille lapsille. Tavoitteena on kiertää kolmessa vuodessa kaikki alueen kunnat laadukkaalla lapsille ja nuorille suunnatulla musiikkiteatterilla.

Näyttämölle Maukan ja Väykän taivaansinisen talon tunnelmat tuovat kolme esiintyjää: Eeva Kurssi, Laura Kivimäki ja Piia Kleemola. Musiikin säveltävät Sami Silén ja Piia Kleemola. Esityksen dramatisoi ja ohjaa Tero Heinämäki.

Teatterikaravaani tuo uusia elämyksiä koko maakuntaan. Maukka ja Väykkä on nyt tilattavissa tammikuusta eteenpäin. Kiertue-esityksiä on keväällä 2020 yhteensä 25 kappaletta. ⧫

Keväällä 2020

Maukka ja Väykkä

Etelä-Pohjanmaa

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.8.2019.

Kulttuuriyhdistys KoHo

KoHo on perustettu vuonna 2014 kehittämään paikallisten ammattilaisten yhteistyötä ja työllisyyttä. Tekemisen pääpaino on paikallisissa aiheissa.

Lisätietoja
kulttuurikoho.fi

Lisää ilmiöitä: