Musiikki
SKOR kutsuu voimaantumaan elävästä musiikista
Koonnut Janne Ahtonen Kuvat Rami Saarikorpi, The Breed, Maarit Kytöharju
Tuskin kukaan meistä olisi muutama vuosi sitten arvannut, millaisia käänteitä maailmamme meille tarjoaa 2020-luvulla. Konserttielämäkään ei ole näiltä poikkeusoloilta säästynyt. Olemme olleet kiitollisia, että konserttimme on voinut välillä soida myös internetissä digitaalisin yhteyksin, vaikka olemme kovasti kaivanneet paikalle yleisöämme.
Jos jotain eritystä olemme näinä haastavina vuosina musiikista sisäistäneet, on se juuri yhteisöllisyyden merkitys. Musiikkikokemus syntyy vuorovaikutuksessa muusikoiden ja yleisön välillä, kun kokoonnumme yhteen kokemaan erilaisten äänten kollektiivista värähtelyä. Tuo kokemus on parhaimmillaan mieltä ylentävä, yhteisöllinen tapahtuma, jota ei voi tavoittaa taidokkaampien striimaustenkaan välityksellä tai äänitettä kotona kuunnellen.
Musiikin on sanottu olevan ääretön tunteiden ja mielen seikkailujen maailma.
Musiikkia ja sen vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin on tutkittu laajasti. Näissä tutkimuksissa musiikin on todettu parantavan ihmisen oppimiskykyä, terveyttä ja jopa vastustuskykyä. Musiikki stimuloi aivoja voimakkaasti, sillä musiikin kuuntelu aktivoi useita tunteisiin, tietoisuuteen ja motoriikkaan liittyviä aivoalueita. Musiikin onkin sanottu olevan ääretön tunteiden ja mielen seikkailujen maailma.
Musiikki kohottaa, lohduttaa ja ilmaisee sellaisiakin tunteita, joille ei löydy sanoja. Orkesterimme loistavat muusikot ovat jälleen tulevana syksynä syystä valokeilassa. Heidän ammattitaitonsa ja heittäytymisensä erilaisiin konserttiohjelmiin mahdollistaa jälleen live-musiikin ihmeen kokemisen yhdessä. Parhaimmillaan se kokemus voi herättää uinuvia tunteita, raikastaa kalliita muistoja, tuoda valoa arkeen ja voimaannuttaa elämäämme alati muuttuvassa yhteiskunnassa.
Olemme kiitollisia siitä uteliaisuudesta ja innosta, jolla yleisömme on konsertteihimme ja muihin orkesterin tapahtumiin lähtenyt. Toivotamme teidät jälleen tervetulleiksi syksyllä 2022 yhdessä nauttimaan, liikuttumaan ja hämmästymään elävän musiikin äärelle! ⧫
Seinäjoen kaupunginorkesterin syksyn ohjelmistoa

To 8.9. klo 19
Chopinin tapaan
Seinäjoki-sali
SKOR esittää pianon suuren runoilijan ensimmäisen pianokonserton säveltäjän itsensä sovittamana kamariversiona. Solistina on yksi maamme etevimmistä Chopin-tulkeista, kansainvälistä arvostusta nauttiva Janne Mertanen.
To 22.9. klo 19
Lakeuden muusikot ry 40 vuotta
Hotelli Alma
Seinäjoen kaupunginorkesteri ottaa ylpeänä osaa Lakeuden muusikot ry:n hulppeaan 40-vuotisjuhlakonserttiin. Yhteistyössä Hotelli Alma.
To 29.9. klo 19
Nuoret taitajat
Seinäjoki-sali
Seinäjoen kaupunginorkesterilla on suuri ilo kutsua solisteiksi kilpailuissa menestyneitä Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston nuoria taitajia! Konsertissa kuullaan klassikkoteosten lisäksi harvinaisempia helmiä.
To 13.10. klo 19
Suomalainen sielunmaisema
Seinäjoki-sali
Menestyksekkään Morricone-konsertin tekijäjoukko tulkitsee tällä kertaa kauneimpia suomalaisia ikivihreitä.
To 27.10. klo 19
Taiteilijavieraana Atte Kilpeläinen: Kunnianosoituksia
Seinäjoki-sali
Alttoviulutaiteilija Atte Kilpeläinen on Meta4-jousikvartetin jäsen ja Helsingin kaupunginorkesterin alttoviulun äänenjohtaja. Ohjelmassa on Brahmsia inspiroineet Bachin Contrapunctukset, Kurtagin kunnianosoituksia Bachille sekä hieno, mutta unholaan jäänyt Louise Farrencin Nonetto.

To 10.11. klo 19
Heavy Jazz – Pekka Pohjola 70 v.
Seinäjoki-sali
SKOR yhdistää voimansa Jukka Iisakkilan huikean bändin kanssa! Konsertissa kunnioitetaan Pekka Pohjolaa, joka on ollut jo vuosikymmenten ajan kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia jazzmuusikoita ja -säveltäjiä.
To 24.11. klo 19
Bolero
Kalevan Navetta
Kalevan Navetan Hugo-salissa tunnelmoidaan marraskuun pimeydessä ranskalaisen musiikin ja makujen parissa. Konsertin sävelet ja tarinat vievät viehkeään Pariisiin ja maaseudun lumoaviin maisemiin. Ilta päättyy Maurice Ravelin Boleroon, joka syntyi maailmansotien välissä jazzin ja charlestonin Pariisissa. Yhteistyössä Äärellä Kuppi+Kattila.

Pe 9.12. klo 19 / La 10.12. klo 10
Made in Finland
Vaasan kaupungintalo / Seinäjoki-sali
Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkesterien suomalaisen musiikin päivää juhlistavassa yhteiskonsertissa kuullaan Paciuksen ja Sibeliuksen sävellysten lisäksi Veli Kujalan viulukonsertto, jonka solistina loistaa Eriikka Maalismaa. Konsertti kuullaan perjantaina Vaasan kaupungintalolla ja lauantaina Seinäjoki-salissa.
To 15.12. klo 19 / Pe 16.12. klo 19
Joulukonsertti
Seinäjoki-sali / Anssin Jussin Areena, Ylihärmä
Televisiosta tuttu Sussu Erkinheimo laulaa SKORin solistina syyskauden päättävässä ainutlaatuisessa ja tyylikkäässä joulukonsertissa. Torstaina Seinäjoki-salissa ja perjantaina Anssin Jussin Areenalla Ylihärmässä.
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 7.8.2022.
Seinäjoen kaupunginorkesteri
Eli SKOR on klassisen musiikin orkesteri, joka taipuu monipuolisesti eri musiikkityyleihin sinfonioista lastenkonsertteihin ja viihteestä nykymusiikkiin. SKOR konsertoi akustisesti loistavassa, nimenomaan musiikkisaliksi suunnitellussa Seinäjoki-salissa. Runkosoittajiston jousikvintetti ja puhallinkvintetti esittävät säännöllisesti niin keskeistä klassista, kuin uudempaakin kamarimusiikkituotantoa. Soittajistoa täydennetään sinfoniakonserteissa ammattimuusikoilla.
Osoite
Seinäjoki-sali, Kampustalo, Kalevankatu 35
SKORin toimisto, Keskuskatu 32 A
Lisätietoja
skor.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Gallup
Gallup
Mikä taiteilija haluaisit olla itse?
-
Museo
Työpaja
Kropsu ja karjalanpiirakka
-
Museo
Näyttely
Kylillä ja kulmilla
-
Museo
Kierrokset
Elokuussa ehtii museo-opastuksille!
-
Kuvataide
Näyttelyt
Erikoinen eläinpuisto kääntää katseen tutuimpaan eläimeen
-
Kuvataide
Näyttelyt
Välitila kutsuu meditatiiviseen tunnelmaan
-
Kuvataide
Oheisohjelma
Paikallista taidetta, huolenpitoa ja puheenvuoroja
-
Kuvataide
Julkinen taide
Vahdit vartioivat uutta siltaa
-
Kirjasto
Juhlavuosi
Pääkirjasto Apila 10 vuotta!
-
Kirjasto
Kirjastopalvelut
Tutustu Seinäjoen moniin kirjastoihin
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Kunnianhimoinen harjoittelu palkitsee soittajan
-
Teatteri
Näytelmät
KoHon syyskuulumisia
-
Teatteri
Näytelmät
Teatteri Hysteria tarjoilee entistä enemmän elämyksiä
-
Teatteri
Näytelmät
Seinäjoen kaupunginteatteri nostaa nähtäväksi jotain tärkeää
-
Musiikki
Konsertit
Soundscapes of Petri Kivimäki & Laitakaupungin orkesteri
-
Muut aiheet
Kulttuurihanke
Piiri kasvaa historialliset arvot juurinaan
-
Muut aiheet
Haku auki
Hugo-salin ilmaiset käyttövuorot taas haettavissa
-
Muut aiheet
Kulttuurihanke
Taiteellinen asiantuntijuus on tulevaisuuden kilpailukykyä
-
Muut aiheet
Kulttuurihanke
Mä haluun jotain muuta – mitä muuta?
-
Muut aiheet
Syksyn ohjelmistossa
Säkenöivää kansanmusiikkia, ääntä, videota ja tanssia Taideyliopiston syksyssä

