Teatteri
Seinäjoen kaupunginteatteri nostaa nähtäväksi jotain tärkeää
Teksti Anna Valtari Kuva Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard
Sosiaalineuvos Maija Perho siteerasi tanssitaiteilija Tiina Lindforsia Suomen Teatteri ry:n 100-vuotisjuhlassa Seinäjoen kaupunginteatterissa keväällä 2022:
— Me haluamme koskettaa sydämiä ja nostaa nähtäväksi jotain tärkeää. Me haluamme ulottaa valoa myös varjojen maahan. Siellä on heikkoja, väärin kohdeltuja ja unohdettuja. Siellä on myös runsaasti lämpöä ja kauneutta, iloa ja huumoria. Vastuu saamastamme lahjasta on jakaa taidetta, johon kaikilla on varaa, taidetta, joka kysyy, mutta myös vastaa ja alleviivaa.
Lindforsin viisaissa sanoissa kiteytyy osuvasti teatterin tehtävä.
— Meillä on vastuu kertoa tarinoita ja auttaa jokaista selviytymään muuttuvassa maailmassa. Oikeassa elämässä on myös tummia sävyjä ja meidän tehtävämme on käyttää koko väripaletti, Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius kuvailee.
Taide vahvistaa tutkitusti monella tavoin mielen hyvinvointia ja tärkeitä tunnetaitoja.
Vain teokset, jotka ovat merkityksellisiä tekijöille, voivat olla merkityksellisiä myös katsojille.
— Kun tarkastelen itseäni teatterinkatsojana, haluan, että jokin liikahtaa sisimmässäni, Salonius pohtii.
Parhaimmillaan teatterikäyntiin liittyy voimaantumisen kokemus. Taide vahvistaa tutkitusti monella tavoin mielen hyvinvointia ja tärkeitä tunnetaitoja. Sen kautta voi myös oppia tunnistamaan omia tunteita.
— Pidän hyvin merkityksellisenä sitä, että teatteri ja taide yleensäkin, herättelevät meissä ajatuksia, joiden kautta saamme uusia näkökulmia toisiin ihmisiin ja muuttuvaan maailmaan ympärillämme. Teatteri auttaa näkemään toisen ihmisen ja maailman, jossa elämme. Sen tärkeimpiä tehtäviä on empatiakyvyn lisääminen ja sillä on suora yhteys sosiaalisiin taitoihin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
On aika kertoa Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksestä

Teatteri voi omine keinoineen tuoda ymmärrystä, lohtua ja auttaa näkemään asioiden eri puolia.
Seinäjoen kaupunginteatteri avaa syyskauden paikallisella draamalla.
Lapuan Patruunatehtaalla vuonna 1976 tapahtunut räjähdys on Suomen rauhanajan kohtalokkaimpia onnettomuuksia.
— Kun näytelmä saa syyskuussa ensiesityksensä, traagisista tapahtumista on kulunut yli 46 vuotta. Me koemme, että nyt on oikea aika kertoa siitä teatterin keinoin.
Lapuan Patruunatehdas on ollut merkittävä työllistäjä Etelä-Pohjanmaalla ja tapahtumat ovat vaikuttaneet koko seudun identiteettiin.
Uusi näytelmä kuvaa tragediaa ja henkii samalla pohjalaisittain uskoa elämään ja puhuttelee nykyihmistä: vasta ymmärtämällä oman tarinansa ihminen voi löytää oman paikkansa historiassa.
— Teatterin tärkeä tehtävä on kuvata myös oman alueen ihmisiä, elämää ja kulttuuria sekä kertoa paikallisista historiallisista tapahtumista, etteivät ne unohtuisi. Meille alueelliset aiheet ovat tärkeitä: tarinat voivat sitoa tapahtumat ja ihmiset yhteen ja sitä kautta vahvistaa paikallista identiteettiä. Ohjaaja Panu Raipian sanoin esitys on rakkauden puolustuspuhe. Teatteri voi omine keinoineen tuoda ymmärrystä, lohtua ja auttaa näkemään asioiden eri puolia.
Eero Huovisen koskettava tositarina

Esa Ahonen esittää Eero Huovista draamassa Äitiä ikävä.
Lokakuussa kantaesitettävä, Helsingin emerituspiispa Eero Huovisen omaelämäkerrallinen näytelmä Äitiä ikävä on kerronnaltaan ainutlaatuinen kuvaus ikävästä, herkkä ja koskettava. Huovinen (s. 1944) oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli.
— Teoksen asetelma on kiinnostava: yli 70-vuotias mies kuvaa ikäväänsä nuorena menehtynyttä äitiään kohtaan. Luin kaksi vuotta sitten ilmestyneen Huovisen teoksen tuoreeltaan heti sen ilmestyttyä. Romaani jäi mieleeni resonoimaan ja mietin, että se olisi näyttämölläkin ainutkertainen jo aiheensa puolesta. Mutta suurimman vaikutuksen teki Huovisen tapa kirjoittaa, elämänmyönteisesti, lämpimästi ja toivorikkaasti. Teos oli mielestäni äärimmäisen kaunis ja täynnä rakkautta, en voinut enää päästää siitä irti, näytelmän dramatisoija ja ohjaaja Pauliina Salonius kertoo.
Komediahitti kutsuu nauramaan
Marraskuussa Suomen ensiesityksensä saa 2019 Lontoon West Endissä kantaesitetty Groan Ups, aikuiseksi kasvamattomuutta hulvattomasti käsittelevä komedia.
— Esitys kysyy valitsemmeko itse, mitä meistä tulee isona vai onko elämämme tarina valmiiksi kirjoitettu. Komedia kuvaa viiden luokkakaveruksen kouluvuosia sekä paluuta yhteen nelikymppisinä luokkakokouksessa. Esitys sopii kaikille, jotka ovat olleet joskus lapsia ja nuoria.

Groan Upsissa naurattavat mm. Jani Johansson, Antti LJ Pääkkönen, Mari Pöytälaakso ja Mika Piispa.
— Tekee hyvää päästä nauramaan itselleen ja asioille, jotka meistä jokainen tunnistaa omasta nuoruudestaan. Nyt on erityisen tärkeää saada irtiottoja arjesta ja ympäröivästä todellisuudesta. Mikä voisi olla parempaa kuin yhdessä koettu ilo ja kollektiivinen nauraminen? Se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Nauru on jo antiikin ajoista yhdistetty selviytymiseen ja elämän jatkumiseen.
— Nauraminen vapauttaa meissä endorfiineja ja saa ajatukset pois murheista, Salonius muistuttaa. ⧫
10.9.2022–1.4.2023
Patruunatehdas
Kaupunginteatteri
29.10.2022–22.4.2023
Äitiä ikävä
Kaupunginteatteri
12.11.2022–22.4.2023
Groan Ups – Komedia kypsymisestä
Kaupunginteatteri
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 7.8.2022.
Seinäjoen kaupunginteatteri
Teatterikatsomossa voi antautua tarinoiden vietäväksi! Tuntea riemua, liikutusta ja empatiaa. Oppia uutta ja laajentaa sydäntään. Siihen kaikkeen tarjoaa Seinäjoen kaupunginteatteri mahdollisuuden kaupungin ja maakunnan ihmisille. Aina elävänä.
Osoite
Kaupunginteatteri, Alvar Aallon katu 12
Törnävän kesäteatteri, Törnävänsaarentie 1
Lisätietoja
seinajoenkaupunginteatteri.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Gallup
Gallup
Mikä taiteilija haluaisit olla itse?
-
Museo
Työpaja
Kropsu ja karjalanpiirakka
-
Museo
Näyttely
Kylillä ja kulmilla
-
Museo
Kierrokset
Elokuussa ehtii museo-opastuksille!
-
Kuvataide
Näyttelyt
Erikoinen eläinpuisto kääntää katseen tutuimpaan eläimeen
-
Kuvataide
Näyttelyt
Välitila kutsuu meditatiiviseen tunnelmaan
-
Kuvataide
Oheisohjelma
Paikallista taidetta, huolenpitoa ja puheenvuoroja
-
Kuvataide
Julkinen taide
Vahdit vartioivat uutta siltaa
-
Kirjasto
Juhlavuosi
Pääkirjasto Apila 10 vuotta!
-
Kirjasto
Kirjastopalvelut
Tutustu Seinäjoen moniin kirjastoihin
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Kunnianhimoinen harjoittelu palkitsee soittajan
-
Teatteri
Näytelmät
KoHon syyskuulumisia
-
Teatteri
Näytelmät
Teatteri Hysteria tarjoilee entistä enemmän elämyksiä
-
Musiikki
Konsertit
Soundscapes of Petri Kivimäki & Laitakaupungin orkesteri
-
Musiikki
Konsertit
SKOR kutsuu voimaantumaan elävästä musiikista
-
Muut aiheet
Kulttuurihanke
Piiri kasvaa historialliset arvot juurinaan
-
Muut aiheet
Haku auki
Hugo-salin ilmaiset käyttövuorot taas haettavissa
-
Muut aiheet
Kulttuurihanke
Taiteellinen asiantuntijuus on tulevaisuuden kilpailukykyä
-
Muut aiheet
Kulttuurihanke
Mä haluun jotain muuta – mitä muuta?
-
Muut aiheet
Syksyn ohjelmistossa
Säkenöivää kansanmusiikkia, ääntä, videota ja tanssia Taideyliopiston syksyssä

