Musiikki



Yhdessä uuteen

Teksti Janne Ahtonen Kuva Anne Puumala

Pasi Lyytikäinen haluaa hypätä rohkeasti uuteen.

Tuskin koskaan mikään orkesteri on aloittanut kauttaan striimattavalla konsertilla!

Korona-pandemian aiheuttamat rajoitukset iskivät rajusti kulttuurielämään ja myös Seinäjoen kaupunginorkesterin toimintaan. Näin syyskauden kynnykselläkin on vaikeaa ennakoida tulevaa. Muutosten keskellä korostuu, että orkesterimme on olemassa yleisöään varten, osana yhteisöä. Konsertteja ja taidetta tarvitaan juuri nyt. Ne auttavat meitä kohtaamaan uuden yhdessä, vaikka kotisohvalta käsin.

Konsertti, jossa Pasi Lyytikäisen Liikutus olisi kantaesitetty, jouduttiin perumaan SKORin kevään ohjelmasta koronatilanteen vuoksi, mutta syksyllä teos kantaesitetään uudessa muodossa. Tuskin koskaan mikään orkesteri on aloittanut kauttaan striimattavalla konsertilla, jonka ohjelma koostuu pelkästään yhden arvostetun nykysäveltäjän teoksista, joista yksi on vieläpä kantaesitys!

Pasi Lyytikäinen: ”Joskus on hyvä hypätä rohkeasti uuteen”

Pasi Lyytikäinen kuuluu ikäpolvensa keskeisiin säveltäjänimiin. Hänen laaja sävellystuotantonsa sisältää oopperoiden lisäksi kamari- ja orkesterimusiikkia, sooloteoksia, lauluja ja kuoroteoksia. Lyytikäisen musiikkia on esitetty ympäri maailmaa, ja hän on tuttu säveltäjävieras useilta festivaaleilta.

Näin Lyytikäinen kuvaa konsertissa kuultavia teoksia:

Siinto (2017) on Seinäjoen kaupunginorkesterin tilaama suurimuotoinen kuusiosainen sarja kamariorkesterille. Sävellystyöhön vaikutti se, että vierailin orkesterin konserteissa ja vaihdoin ajatuksia muusikoiden kanssa. Teos piti pystyä esittämään ilman kapellimestaria, ja aluksi haastavalta tuntunut rajoite muuttuikin sävellystyön kuluessa vapauttavaksi. Se ilo kuuluu myös tähän konserttikokonaisuuteen valitsemissani sarjan osissa Ajot ja Muuttunut maisema.

Kantaesitettävä Liikutus-teos tilattiin Kuortaneen urheiluopiston 70-vuotisjuhliin. Olin todella otettu, kun sain tämän tilauksen, sillä hyvin harvoin musiikkia tilataan kulttuuriorganisaatioiden ulkopuolelta. Myös se, että kantaesittäjä on korkeatasoinen Seinäjoen kaupunginorkesteri, teki tilauksesta erityisen mielekkään. Koko kantaesityshankkeen ammattimaisuus kuvaa mielestäni hyvin opiston korkeaa, kansainvälistä profiilia. Teoksen aihepiireinä ovat perinne, kasvu ihmisenä, haasteet ja tekemisen merkityksellisyys. Teoksen nimi Liikutus viittaa toisaalta fyysiseen liikkumiseen ja toisaalta ihmisen sisäiseen liikahdukseen, liikuttumiseen.

Taival-teoksen (2019) luonnoksina ovat olleet ainoastaan muistot luontoelämyksistä eräältä Tiilikkajoen kansallispuistoon tehdyltä vaellusreissulta. Sävellys kulkee suuresti arvostamani Einojuhani Rautavaaran ja monien muiden taidemusiikin traditiota jatkavien suomalaisten säveltäjien hengessä. ⧫

To 13.8. klo 19

Yhdessä uuteen

Livestriimaus @ skor.fi

Seinäjoen kaupunginorkesteri

Eli SKOR on klassisen musiikin orkesteri, joka taipuu monipuolisesti eri musiikkityyleihin sinfonioista lastenkonsertteihin ja viihteestä nykymusiikkiin. SKOR konsertoi akustisesti loistavassa, nimenomaan musiikkisaliksi suunnitellussa Seinäjoki-salissa. Runkosoittajiston jousikvintetti ja puhallinkvintetti esittävät säännöllisesti niin keskeistä klassista, kuin uudempaakin kamarimusiikkituotantoa. Soittajistoa täydennetään sinfoniakonserteissa ammattimuusikoilla.

Osoite
Seinäjoki-sali, Kampustalo, Kalevankatu 35
SKORin toimisto, Keskuskatu 32 A

Lisätietoja
skor.fi

Lisää ilmiöitä: