Musiikki
Laitakaupungin orkesteri ja Natalil Lintala toteuttavat yhteiskonsertin
Teksti Teemu Tuuttila Kuva Mandi Clark
Natalil Lintalan ja Laitakaupungin orkesterin uusi keväällä kuultava konsertti syntyi Lintalan ideasta.
Yhteistyö eri kulttuurialan toimijoiden kanssa on ollut olennainen osa jo 10 vuotta eteläpohjalaisen rytmimusiikin kentällä toimineen Laitakaupungin orkesterin toimintaa. Yhteisiä produktioita on tehty niin yksittäisten taiteilijoiden kuin taidealan organisaatioidenkin kanssa muun muassa musiikin, tanssin, teatterin ja kuvataiteen aloilla.
Laitakaupungin orkesterin uusimpia yhteistyön helmiä on kevään 2023 aikana syntyvä konsertti, jonka ideoijana ja solistina toimii näyttelijä-laulaja Natalil Lintala. Konsertissa soivat uusina tulkintoina musiikkineuvos Lasse Lintalan Ilmajoen musiikkijuhlille tuottamien kansanoopperoiden kappaleet sekä Lintalan omat sävellykset. ⧫
Keväällä 2023
Laitakaupungin orkesteri & Natalil Lintala
Seinäjoella
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 4.1.2023.
Laitakaupungin orkesteri
Laitakaupungin orkesteri eli LKO on Seinäjoella toimiva rytmimusiikin ammattilaisorkesteri, joka on toiminut monipuolisesti erilaisten konserttiproduktioiden, tanssin ja teatterin kentällä jo vuodesta 2011.
Lisätietoja
laitakaupunginorkesteri.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kulttuurikeskus
Seinäjoki tutuksi
Lentäviä lautasia ja mehiläispesiä Aalto-keskuksessa
-
Kulttuurikeskus
Ohjelmistossa
Kalevan Navetan runsas kevät
-
Kulttuurikeskus
Palvelut
Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenteri on yhteinen käyntikortti
-
Kulttuurikeskus
Juhlavuosi
Piirin satavuotisjuhlavuosi nostaa esiin yhteisön
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston keväässä kuullaan luentoja ja musiikkia
-
Musiikki
Kurssi
Taideyliopisto vahvistaa yhteistyötä
-
Musiikki
Konsertit
SKORin ja SeAMKin kulttuurituotannon opiskelijoiden koulukonserttikiertue
-
Museo
Perinteet
Etelä-Pohjanmaan kulttuuriperintö on sinun kulttuuriperintösi
-
Teatteri
Työpaja
Hyvinvointia Kulttuurikollektiivi Sillan työpajoista
-
Teatteri
Näytelmät
60-vuotias Seinäjoen kaupunginteatteri juhlii kolmella musikaalilla
-
Teatteri
Musiikkiteatteri
Nuoruus tänään on yhdistelmä teatteria, kuunnelmaa ja musiikkia
-
Teatteri
Näytelmät
Piirin Verstas-rakennuksessa luodaan ikimuistoisia elämyksiä
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Heli Orava "kolmoisagenttina" Seinäjoen kansalaisopistolla
-
Kuvataide
Näyttelyt
Taidehallista tulee urheiluhalli
-
Kuvataide
Näyttelyt
Kolmen taiteilijan yhteys
-
Gallup
Gallup
Miten liikunta ja taide kohtaavat elämässäsi?

