Teatteri
60-vuotias Seinäjoen kaupunginteatteri juhlii kolmella musikaalilla
Teksti Marjo Tamminen Kuva Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard
Niin kuin taivaassa -musikaalin päärooleissa nähdään Peter Nyberg ja Natalil Lintala.
Suurien tunteiden musikaali
Menestysmusikaali Niin kuin taivaassa on kaunis ja koskettava tarina kotiinpaluusta, musiikin yhdistävästä voimasta ja tosirakkauden löytämisestä.
Maailmankuulu kapellimestari Daniel Daréus palaa synnyinseudulleen, pieneen maalaiskylään, jossa mikään ei ole muuttunut. Terveysongelmista kärsivät Daniel asettuu asumaan lapsuutensa vanhaan kouluun ja kaipaa rauhaa. Pian hän kuitenkin löytää itsensä johtamasta kylän kirkkokuoroa ja keskeltä elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan kuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.
Melodinen pop suurine musikaaliaarioineen ja herkkinä duettoineen saa liikuttumaan, nauramaan ja laulamaan mukana. Musikaalin lämpö ja ilo tarttuvat katsojaan ja valelevat sielun balsamilla.
Tuomas Parkkisen ohjaamassa musikaalissa nähdään yli parikymmentä näyttelijää, paikalliset kuorot Sorja ja Jussit sekä upea 12-henkinen orkesteri.

Täällä raotetaan verhoa toisiin maailmoihin
Huippusuosittu, hersyvää huumoria tihkuva The Addams Family -musikaali pistää pohtimaan, mikä onkaan normaalia. Vanhassa kartanossa asuva, hellyttävän synkeä ja sukunsa perinteitä vaaliva Addamsin perhe elää mielestään taviselämää. Heille kuolema ei tarkoita loppua, vaan erinomaisen hyvää lähtökohtaa!
Kun perheen Wednesday-tytär rakastuu ja kutsuu poikaystävänsä perheen illalliselle, täytyy koko Addamsin suvun yrittää esittää toisenlaista normaaliutta – muuten saattaisivat tulevat appivanhemmat säikähtää.
Pian kaikki piilottelevat toisiltaan salaisuuksia tai paljastavat niitä liikaakin ja hullunmylly uhkaa suistaa molemmat perheet raiteiltaan. Nuoret olisi saatava kunnialla yhteen tai esi-isät eivät pääse palaamaan hautoihinsa! Selviääkö nuori rakkaus yhdestä illallisesta Addamsien talossa?
Synkeän sympaattisen The Addams Family -musikaalin ohjaa Jermo Grundström.

Täällä avataan ovia uusiin seikkailuihin
Ensi kesänä Törnävän kesäteatterissa sukelletaan antiikin mytologiaan ja polskitaan diskofantasian sävyttämissä kalifornialaisissa rantamaisemissa.
Musikaalikomedia Xanadu kertoo kreikkalaisen muusan rakastumisesta tavalliseen kuolevaiseen, mikä on jumalattarilta ehdottoman kiellettyä. Rakastavaiset joutuvatkin keskelle kaaosta eikä melskeessä säästellä ylijumala Zeusta tahi jumalatar Afroditeakaan. Soppaa hämmentää myös tavallinen kiinteistövälittäjä.
Jumalaisen popmusikaalin hurmaavaan pyörteeseen kietoutuu vaikka mitä! Xanadu nauraa edustamalleen genrelle niin sydämellisesti, että kornius ja kliseisyys saavat tyystin uuden merkityksen.
Xanadu on neljäs Broadway-musikaalin Suomen kantaesitys Törnävän kesäteatterissa. Päärooleissa laulavat ja tanssivat Mikael Saari, Aurora Manninen ja Antti Reini. ⧫
10.9.2022–1.4.2023
Patruunatehdas
Kaupunginteatteri
29.10.2022–22.4.2023
Äitiä ikävä
Kaupunginteatteri
12.11.2022–22.4.2023
Groan Ups
Kaupunginteatteri
7. – 8.2.2022
Maailman ympäri 80 päivässä
Kaupunginteatteri
10.2.–14.4.2023
Parrasvaloissa
Kaupunginteatteri
22.2.2023–20.5.2023
The Addams Family
Kaupunginteatteri
21.3.2023
Tanssien tähtiin show
Kaupunginteatteri
4.5.2023
Niko Kivelä: Iso riski
Kaupunginteatteri
6.5.–11.5.2023
Häräntappoase
Kaupunginteatteri
11.5.2023
Kaikki äitini, kaikki tyttäreni
Kaupunginteatteri
8.7.–19.8.2023
Xanadu
Törnävän kesäteatteri
16.9.2023–11.5.2024
Niin kuin taivaassa
Kaupunginteatteri
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 4.1.2023.
Seinäjoen kaupunginteatteri
Teatterikatsomossa voi antautua tarinoiden vietäväksi! Tuntea riemua, liikutusta ja empatiaa. Oppia uutta ja laajentaa sydäntään. Siihen kaikkeen tarjoaa Seinäjoen kaupunginteatteri mahdollisuuden kaupungin ja maakunnan ihmisille. Aina elävänä.
Osoite
Kaupunginteatteri, Alvar Aallon katu 12
Törnävän kesäteatteri, Törnävänsaarentie 1
Lisätietoja
seinajoenkaupunginteatteri.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kulttuurikeskus
Seinäjoki tutuksi
Lentäviä lautasia ja mehiläispesiä Aalto-keskuksessa
-
Kulttuurikeskus
Ohjelmistossa
Kalevan Navetan runsas kevät
-
Kulttuurikeskus
Palvelut
Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenteri on yhteinen käyntikortti
-
Kulttuurikeskus
Juhlavuosi
Piirin satavuotisjuhlavuosi nostaa esiin yhteisön
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston keväässä kuullaan luentoja ja musiikkia
-
Musiikki
Konsertit
Laitakaupungin orkesteri ja Natalil Lintala toteuttavat yhteiskonsertin
-
Musiikki
Kurssi
Taideyliopisto vahvistaa yhteistyötä
-
Musiikki
Konsertit
SKORin ja SeAMKin kulttuurituotannon opiskelijoiden koulukonserttikiertue
-
Museo
Perinteet
Etelä-Pohjanmaan kulttuuriperintö on sinun kulttuuriperintösi
-
Teatteri
Työpaja
Hyvinvointia Kulttuurikollektiivi Sillan työpajoista
-
Teatteri
Musiikkiteatteri
Nuoruus tänään on yhdistelmä teatteria, kuunnelmaa ja musiikkia
-
Teatteri
Näytelmät
Piirin Verstas-rakennuksessa luodaan ikimuistoisia elämyksiä
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Heli Orava "kolmoisagenttina" Seinäjoen kansalaisopistolla
-
Kuvataide
Näyttelyt
Taidehallista tulee urheiluhalli
-
Kuvataide
Näyttelyt
Kolmen taiteilijan yhteys
-
Gallup
Gallup
Miten liikunta ja taide kohtaavat elämässäsi?

