Teatteri
Teksti ja kuva Jasmiina Soidinaho
Teemu Kettula ja Juulia Soidinaho.
Teatteri Hysterian syksyllä 2021 loppuunmyyty Naapurikyylät-komedia saa jatkoa helmikuussa. Piirillä sijaitseva teatteri toteuttaa ammattilaisten voimin näytelmiä draamasta komediaan, toimii Improaalto-ryhmän kotipesänä ja järjestää improvisaatiokursseja vasta-alkajille sekä esiintymisjännitystä poteville.
— Hysteriassa on tekemisen palo ja oma, vakiintunut katsojakunta. Olemme ristineet Hysterian humoristisesti salateatteriksi, sillä vielä hetken aikaa teatterimme on hieman piilossa Piirillä. Muutaman vuoden kuluttua olemmekin sitten Piirin keskiössä, kun alue kehittyy eteenpäin, kertoo Teatteri Hysterian perustaja, näyttelijä Juulia Soidinaho.
Näytelmässä jo eläköityneen Pirkon ja hänen tuppisuisen miehensä Kalevin arkinen rytmi häiriintyy, kun naapurien elämöinti äityy käsistä. Vanha pariskunta aloittaa operaation, jolla syyllinen löydetään naapurien kirjavasta joukosta. Taloyhtiön rauhaa on järkytetty, mutta kenen toimesta?
Naapurikyylät on hervoton komedia kaikille tutuista siveellisyyden portinvartijoista ja naapuruston valppaista vartiomiehistä, joiden lukulasien alta ei jää mitään huomaamatta.
Pirkkona häärää Juulia Soidinaho. Rooli on hänen ensimmäinen komediapääroolinsa.
— Pirkon nahkaan on ollut hauska hypätä. Hänestä muodostui sellainen pohjalainen voimapesä, jossa kaikki on hieman vinossa. Pirkko keskittää voimansa ja aikansa naapurien kyttäämiseen sen sijaan, että hän tarkastelisi omaa elämäänsä. Onneksi Pirkolla on Kalevi. Kalevi tasapainottaa Pirkkoa, Juulia naurahtaa.
Kalevin roolissa nähdään näyttelijä Teemu Kettula ja naapurin roolissa Rami Mäkilaine, joka on myös näytelmän ohjaaja.
Rami tunnetaan Improaallon näyttelijänä, mutta hän on ohjannut lukuisia näytelmiä aikoinaan Tampereella ja Vaasassa. Naapurikyylät on Ramin ensimmäinen ohjaajantyö Seinäjoella.
— Naapurikyylien suosio on yllättänyt positiivisesti. Se varmaan johtuu siitä, että Pirkossa ja Kalevissa on paljon tunnistettavia piirteitä sekä itsessä että muissa. Meille on tullut paljon palautetta siitä, kuinka tosielämän Pirkkoja todellakin asuu naapurustossa, Mäkilaine kertoo hymyssä suin. ⧫
4.2.–26.2.2022
Naapurikyylät
Teatteri Hysteria
26.1.–23.2.2022
Improkurssi aloittelijoille
Teatteri Hysteria
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 9.1.2022.
Teatteri Hysteria on teatteri-, taide- ja tapahtumatila, joka tarjoaa Piirin alueella monipuolista kulttuuria koko illan improvisaatioesityksistä erilaisiin ajankohtaisiin näytelmiin. Hysteria tuottaa myös työhyvinvointi- ja koulutuspalveluja.
Osoite
Seuralantie 25
Lisätietoja
hysteria.fi
Gallup
Gallup
Kuvataide
Näyttelyt
Kuvataide
Näyttelyt
Kuvataide
Oheisohjelma
Kuvataide
Taidekasvatus
Museo
Kulissien takana
Musiikki
Tekijät tutuksi
Musiikki
Tekijät tutuksi
Musiikki
Äänitaide
Musiikki
Konsertit
Musiikki
Levyt
Kirjallisuus
Runous
Kirjallisuus
Tehtävä
Kirjallisuus
Palvelut
Teatteri
Kulissien takana
Muut tapahtumat
Lastenfestarit
Muut tapahtumat
Taidetta ja makuja
Muut tapahtumat
Haku auki
Kulissien takana
Taiteilijoille