Gallup



Seinäjoen paras kulttuuri-ilmiö

Paikallisten vinkit

|

Kimmo Kulmala

Seinäjoen kaupunginteatterin valikoimista löytyy aina mielenkiintoista nähtävää. Meillä mukaan lähtevät myös lapset. Isovanhemmille joululahjoina on jo vuosia ollut teatterilahjakortit. Jo teatterirakennus on nähtävyys.

Kimmo Kulmala

|

Kaisu Rintala

Teatteri Hysterian Piirin Murhamysteerissä tuttujen hahmojen kanssa palataan vuosikymmenten taakse. Valot tuikkivat, kuin lapsuuteni Piirillä. Teemaillallisella on paikkansa tässä harmaassa ajassa, se yllättää ja naurattaa.

Kaisu Rintala

|

Henna Meriläinen

Vaikea nostaa yhtä ylitse muiden. Päädyin kuitenkin museokierroksella tutuiksi tulleisiin Törnävän kartanoalueeseen ja Etelä-Pohjanmaan museoon. Rikas historia ja upeita rakennuksia, joista löytyy pala upeasti säilynyttä Seinäjokea. Kivinavetta, Vinttigalleria, Punatulkut ja Kartano ovat käymisen arvoisia. Etenkin tällaiselle junan tuomalle oli ilo kuulla mm. Abraham Falanderista, jonka toimesta Seinäjoen kehittyminen on lähtenyt liikkeelle juuri tältä alueelta.

Henna Meriläinen

|

Jaakko Vainionkulma

Itselle mieluisinta kulttuuria löytyy kaupungin pintakerroksissa tapahtuvasta liikehdinnästä. Pienet väliaikaiset muutokset, kuten tapahtumat, konsertit sekä julkisessa tilassa tapahtuva taide ovat mieluisaa vaihtelua elottomassa mainostaulujen sävyttämässä kaupunkikuvassa. Erityisesti haluan nostaa esiin kulttuurikeskus Kalevan Navetan, joka on jo pelkästään arkkitehtuurisessa mielessä vertaistaan hakeva elämys. Rakennuksen sisältä löytyy taiteen lisäksi myös sangen merkittäviä elämyksiä seinäjokisen ruokakulttuurin saralta. Erityismaininnan ansaitsee niin ikään Aalto Aesthetics -tapahtuma jossa valotaide sekä ambient-musiikki verhoilevat Aalto-keskuksen huomaansa syksyn pimeydessä.

Jaakko Vainionkulma

|

Jaana Hautamaki

Matin tupa on elämys! Ihana, ylivanha, yksityisomisteinen elokuvateatteri. Siinä on vanhan ajan patinaa. Siellä järjestetään Filmiä ja valoa -festarit. Kyllä kannattaa siellä käydä, se on mun mielestä ihana paikka.

Jaana Hautamäki

|

Jaakko Rajala

Suosittelen lämpimästi perinteisen tyylin ja uuden kansanmusiikin konsertteja, joita Seinäjoella järjestävät Taideyliopisto ja muut paikalliset kansanmusiikin toimijat. Sitä musiikkia et tv:stä näe.

Jaakko Rajala

|

Kirsi-Maria Välimäki

Suosittelen ehdottomasti Seinäjoen kaupunginkirjastoa, rakennuksena vanhaa Aallon kirjaston puolta ja ajanvietteellisenä paikkana Apila-kirjaston puolta. Suosittelen myös teatteria ja opiskelija-alehintoja!

Kirsi-Maria Välimäki

|

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 7.1.2021.

Lisää ilmiöitä:

Syysilmiö-kulttuuripäivä 6.10.2023

Syysilmiö-kulttuuripäivä järjestetään ensi kertaa Seinäjoella 6. lokakuuta 2023. Katso koko ohjelma täältä!