Kuvataide
Hallin valloittava Resonance on kansainvälinen ryhmänäyttely
Teksti Sanna Karimäki-Nuutinen Kuva Berghall
Taidehallin betonisen Hallin valloittava Resonance on kansainvälinen ryhmänäyttely, joka on ollut aiemmin esillä vanhassa sillitehtaassa toimivassa nykytaiteen keskuksessa Verksmiðjan á Hjalteyrissa Islannissa vuonna 2021. Islannin parhaana ryhmänäyttelynä Icelandic Art Prize’lla palkittu kokonaisuus esittää viiden taiteilijan teoksia ja ammentaa ympäristön, teknologian ja tarinoiden maailmasta.
Näyttelyn taiteilijat ovat Olga Bergmann (IS), Angela Dufresne (US), Anna Hallin (IS), Vesa-Pekka Rannikko (FI) ja Simon Rouby (FR). Esillä on maalauksia, veistoksia, videoita ja animaatiota.
Oleellinen osa näyttelyn lähtökohtia on vanhan teollisuuskiinteistön karun kaunis estetiikka, joka yhdistää Hjalteyri’n miljöön Seinäjoen taidehalliin. Resonancen konseptista vastaavat islantilainen taiteilija-kuraattori-duo Berghall, eli Olga Bergmann & Anna Hallin. Heidän kuratoriaalisessa työskentelyssään tärkeänä elementtinä on hoiva ja huolenpito. ⧫
17.6.2023–5.1.2024
Resonance
Halli
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.8.2023.
Seinäjoen taidehalli
Taidehalli on ajassa elävä nykytaidetoimija, jonka ohjelmaan kuuluvat näyttelyt, julkinen taide ja monipuolinen oheisohjelma.
Osoite
Kalevan Navetta, Nyykoolinkatu 25
Lisätietoja
seinajoentaidehalli.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kuvataide
Näyttely
Sigrid Holmwood tutki kasvivärjäysperinnettä ja löysi sinisen ja mustan
-
Museo
Näyttely
Ukrainan sodan kylmät kasvot valokuvissa
-
Museo
Näyttely
Tekstiilien väriloistoa Etelä-Pohjanmaan museossa
-
Gallup
Paikalliset vastaavat
Millaisen taiteen tai kulttuurin äärellä olit viimeksi ja missä?
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Joskus musiikki on ainoa lääke, jota sydän ja sielu tarvitsevat
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Luovaamoa eskareille on uusi harrastuskokonaisuus Kansalaisopistolla
-
Teatteri
Näytelmä
Lapualta seuraava presidentti?
-
Teatteri
Näytelmä
Teatteri Hysteriassa nauretaan yhdessä
-
Teatteri
Ravintola
Ravintola Verstas tarjoilee elämyksiä vapaa-aikaan
-
Teatteri
Näytelmä
Niin kuin taivaassa on musikaali meistä tavallisista ihmisistä
-
Teatteri
Näytelmä
Ennen lintuja vie Laatokalta lakeudelle
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston syksyn tapahtumakattauksessa on jokaiselle jotakin
-
Musiikki
Konsertit
Laitakaupungin orkesterin ja Duo Trebbion pikkujoulushow
-
Musiikki
Konsertit
SKORissa alkaa uusi aika, kun syksyllä konsertteihin tullaan jo kuudeksi
-
Musiikki
Tutkimus
Siirtolaisuuteen liittyvät musiikkimuistot talteen
-
Kirjallisuus
Kirjasto järjestää
Tapahtumien syksy Seinäjoen kirjastoissa
-
Muut aiheet
Taidetoiminta
KultSi toteuttaa taidetta psykiatrisen hoidon tukena
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartta on matkailijan muistilista
-
Muut aiheet
Ympäristötaide
Yhdessä tekemistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta Ylistarossa
-
Muut aiheet
Yhteisö
Piiristä muodostuu yhteisöllinen kaupunginosa
-
Muut aiheet
Majoittuminen
Tunnelmallinen hostelli Bjorkenheim odottaa vieraita Piirin alueella
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Oppaat herättävät Seinäjoen tarinat henkiin
-
Muut aiheet
Itikanmäellä tapahtuu
Rokkia ja runoja soittotila Kammiossa

