Muut aiheet
Rokkia ja runoja soittotila Kammiossa
Teksti Jonna Katajamäki Kuvat Jessica Niemelä ja Preppaamo
Soittotila Kammio on Kalevan Navetan ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva intiimi kokous- ja soittotila. Kammiossa on persoonallisen kuusilankkulattian, noin viiteen metriin kohoavien punaisten tiiliseinien sekä kaarevien kattomuotojen luoma oma tunnelmansa. Tilaa vuokrataan pääasiassa kokouksille, mutta se muovautuu loistavasti myös pienten konserttien sekä tapahtumien järjestämiseen. Syksyllä Kammiossa on luvassa monipuolinen kattaus erilaisia tapahtumia sekä esityksiä.
Sanataidetta ja puhetta ajankohtaisista ilmiöistä
Lokakuun ensimmäisenä perjantaina, osana Afterwork Art -tapahtumaa, Kammiossa järjestetään spoken word -lavarunousilta. Illan aikana sanataidetta esittävät Nihkee Akka ja Nykypost. Kalevan Navetan Afterworkeja vietetään vaihtuvan taide- ja kulttuuriohjelman äärellä kerran kuussa perjantaisin.
Syksyn aikana käynnistyy myös täysin uusi Ajankohtainen Navetta -kokonaisuus, jossa kuullaan puheenvuoroja ajankohtaisista teemoista ja ilmiöistä. Ääneen pääsevät eri alojen asiantuntijat, ja yleisöllä on mahdollisuus keskustella suoraan heidän kanssaan.
Oma keikka -klubilla esiintyy ensikertalaisia
Lastenkulttuurikeskus Louhimon Oma keikka -klubilla 27.9. ja 4.11. ensikertalaiset pääsevät esiintymään Kammion lavalle. Esiintyjille tarjotaan maksuton tila sekä tarvittava esitystekniikka, teknikko mukaan lukien. Tukea tarjotaan myös muissa projektin vaiheissa. Oma keikka -klubille on jatkuva haku Louhimon nettisivuilla louhimo.com, ja mukaan voivat hakea Seinäjoen, Kurikan ja Ilmajoen alle 25-vuotiaiden bändit ja musiikkiprojektit. ⧫

Soittotila Kammion voi vuokrata tilaisuuden luonteesta riippuen noin 10–25 henkilölle. Tilan kokousvarusteluun kuuluu pöydät ja tuolit sekä moderni kokoustekniikka. Varaukset:
▸ ravintola@aarella.fi
▸ puh. 050 350 5312
▸ kalevannavetta.fi/kammio
Syksyn tapahtumia ja keikkoja Kalevan Navetalla
5.10.2023
AARG gathering
5.10.2023
K65 Taidetorstai
5.10.2023
Jazzoikoon!: Louis Sclavis Quartet
6.10.2023
Afterwork Art
6.10.2023
Grans & Rautiainen
7.10.2023
Viinijuhlat
11.10.2023
K65 Kulttuurikeskiviikko
20.10.2023
Maarit Hurmerinta Duo
21.10.2023
Muu-Maun syyspäivä
24.10.2023
Tuula Amberla
27.10.2023
Naama Edellä Asfalttiin
28.10.2023
Lauluja ja tarinoita Fridasta
3.11.2023
Afterwork Art
8.11.2023
5/5
9.11.2023
K65 Taidetorstai
10.11.2023
Performanssiklubi
11.11.2023
Von Hertzen Brothers (Acoustic)
15.11.2023
K65 Kulttuurikeskiviikko
16.11.2023
SKOR-klubi: Leino live II
17.11.2023
Nirvana Tribute Unplugged
24.–25.11.2023
Parsi ART WKND
25.11.2023
Muu-joulu
1.12.2023
Afterwork ART
5.12.2023
Itsenäisyyspäivän etkot
13.12.2023
K65 Kulttuurikeskiviikko
16.12.2023
Naama Edellä Asfalttiin
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.8.2023.
Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetta
Kalevan Navetta on kulttuurikeskus historiallisella Seinäjoen Itikanmäellä. Talo kokoaa kattonsa alle joukon taiteen ja kulttuurin toimijoita, jotka tarjoavat mm. näyttelyitä, konsertteja, myyntitapahtumia, ruokaelämyksiä, kerhoja ja kursseja.
Osoite
Nyykoolinkatu 25
Lisätietoja
kalevannavetta.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kuvataide
Näyttely
Hallin valloittava Resonance on kansainvälinen ryhmänäyttely
-
Kuvataide
Näyttely
Sigrid Holmwood tutki kasvivärjäysperinnettä ja löysi sinisen ja mustan
-
Museo
Näyttely
Ukrainan sodan kylmät kasvot valokuvissa
-
Museo
Näyttely
Tekstiilien väriloistoa Etelä-Pohjanmaan museossa
-
Gallup
Paikalliset vastaavat
Millaisen taiteen tai kulttuurin äärellä olit viimeksi ja missä?
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Joskus musiikki on ainoa lääke, jota sydän ja sielu tarvitsevat
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Luovaamoa eskareille on uusi harrastuskokonaisuus Kansalaisopistolla
-
Teatteri
Näytelmä
Lapualta seuraava presidentti?
-
Teatteri
Näytelmä
Teatteri Hysteriassa nauretaan yhdessä
-
Teatteri
Ravintola
Ravintola Verstas tarjoilee elämyksiä vapaa-aikaan
-
Teatteri
Näytelmä
Niin kuin taivaassa on musikaali meistä tavallisista ihmisistä
-
Teatteri
Näytelmä
Ennen lintuja vie Laatokalta lakeudelle
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston syksyn tapahtumakattauksessa on jokaiselle jotakin
-
Musiikki
Konsertit
Laitakaupungin orkesterin ja Duo Trebbion pikkujoulushow
-
Musiikki
Konsertit
SKORissa alkaa uusi aika, kun syksyllä konsertteihin tullaan jo kuudeksi
-
Musiikki
Tutkimus
Siirtolaisuuteen liittyvät musiikkimuistot talteen
-
Kirjallisuus
Kirjasto järjestää
Tapahtumien syksy Seinäjoen kirjastoissa
-
Muut aiheet
Taidetoiminta
KultSi toteuttaa taidetta psykiatrisen hoidon tukena
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartta on matkailijan muistilista
-
Muut aiheet
Ympäristötaide
Yhdessä tekemistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta Ylistarossa
-
Muut aiheet
Yhteisö
Piiristä muodostuu yhteisöllinen kaupunginosa
-
Muut aiheet
Majoittuminen
Tunnelmallinen hostelli Bjorkenheim odottaa vieraita Piirin alueella
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Oppaat herättävät Seinäjoen tarinat henkiin

