Musiikki
Taideyliopiston syksyn tapahtumakattauksessa on jokaiselle jotakin
Teksti Jenni Latva Kuva Aino Huovio
Kapellimestari Atso Almila.
Taideyliopiston syksyn aloittavat tuttuun tapaan Teppo Koiviston Pianon kesäakatemian ja Atso Almilan kapellimestarikurssin päätöskonsertit. Almila myös luennoi yleisölle johtajuudesta keskiviikkona 23.8. Taideyliopiston ja Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin järjestämässä aamupalatilaisuudessa.
Patrick Furu ja Jari Perkiömäki pitävät Jazzia johtamiseen -päivän, jonka inspiroivat luennot johtamisesta etenevät musiikillisten esimerkkien avulla. Perkiömäki ja jazzin kotimaisista kärkinimistä koostuva jazzyhtye konsertoi Kalevan Navetassa samana iltana.
Pia Siiralan Musiikin virta -näyttely on Seinäjoella lokakuussa, ja hän pitää siihen liittyvän yleisöluennon.
Kitaristiduo Rautianen & Grans tuovat lokakuussa Navettaan elektroaukustisen konsertin, ja vahvasti Etelä-Pohjanmaan mullassa juuriaan pitelevä kansanmusiikkiyhtye 5/5 konsertoi marraskuussa. ⧫
Su 6.8.2023 klo 14
Pianon kesäakatemian päätöskonsertti
Kalevan Navetta
Ke 23.8.2023 klo 8.30
Luento: Johtajuudesta, Atso Almila
Kalevan Navetta
To 24.8.2023 klo 18
Atso Almilan kapellimestarikurssin päätöskonsertti
Seinäjoki-sali
Ke 20.9.2023 klo 10
Luento: Jazzia johtamiseen, Patrick Furu ja Jari Perkiömäki
Kalevan Navetta
Ke 20.9.2023 klo 19
Jari Perkiömäki & co.
Kalevan Navetta
5.—11.10.2023
Pia Siiralan näyttely: Musiikin virta
Kalevan Navetta
Pe 6.10.2023 klo 19
Jonne Grans & Santeri Rautiainen
Kalevan Navetta
Ke 8.11.2023 klo 19
5/5
Kalevan Navetta
1.6.–31.12.2023
Tutkimus: Muistitietokeräys
Taideyliopisto
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.8.2023.
Taideyliopiston Seinäjoen yksikkö
Taideyliopiston toiminta Seinäjoella on konsertteja, klubi-iltoja, näyttelyitä, taideyllätyksiä kaupungilla, aikuiskoulutusta avoimessa yliopistossa, monipuolisia lyhytkursseja, tutkimusta ja kehittämistä.
Osoite
Kalevan Navetta, Nyykoolinkatu 25
Lisätietoja
uniarts.fi/seinajoki
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kuvataide
Näyttely
Hallin valloittava Resonance on kansainvälinen ryhmänäyttely
-
Kuvataide
Näyttely
Sigrid Holmwood tutki kasvivärjäysperinnettä ja löysi sinisen ja mustan
-
Museo
Näyttely
Ukrainan sodan kylmät kasvot valokuvissa
-
Museo
Näyttely
Tekstiilien väriloistoa Etelä-Pohjanmaan museossa
-
Gallup
Paikalliset vastaavat
Millaisen taiteen tai kulttuurin äärellä olit viimeksi ja missä?
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Joskus musiikki on ainoa lääke, jota sydän ja sielu tarvitsevat
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Luovaamoa eskareille on uusi harrastuskokonaisuus Kansalaisopistolla
-
Teatteri
Näytelmä
Lapualta seuraava presidentti?
-
Teatteri
Näytelmä
Teatteri Hysteriassa nauretaan yhdessä
-
Teatteri
Ravintola
Ravintola Verstas tarjoilee elämyksiä vapaa-aikaan
-
Teatteri
Näytelmä
Niin kuin taivaassa on musikaali meistä tavallisista ihmisistä
-
Teatteri
Näytelmä
Ennen lintuja vie Laatokalta lakeudelle
-
Musiikki
Konsertit
Laitakaupungin orkesterin ja Duo Trebbion pikkujoulushow
-
Musiikki
Konsertit
SKORissa alkaa uusi aika, kun syksyllä konsertteihin tullaan jo kuudeksi
-
Musiikki
Tutkimus
Siirtolaisuuteen liittyvät musiikkimuistot talteen
-
Kirjallisuus
Kirjasto järjestää
Tapahtumien syksy Seinäjoen kirjastoissa
-
Muut aiheet
Taidetoiminta
KultSi toteuttaa taidetta psykiatrisen hoidon tukena
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartta on matkailijan muistilista
-
Muut aiheet
Ympäristötaide
Yhdessä tekemistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta Ylistarossa
-
Muut aiheet
Yhteisö
Piiristä muodostuu yhteisöllinen kaupunginosa
-
Muut aiheet
Majoittuminen
Tunnelmallinen hostelli Bjorkenheim odottaa vieraita Piirin alueella
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Oppaat herättävät Seinäjoen tarinat henkiin
-
Muut aiheet
Itikanmäellä tapahtuu
Rokkia ja runoja soittotila Kammiossa

