Muut aiheet
Yhdessä tekemistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta Ylistarossa
Teksti ja kuvat Hilla Hautanen
Taidetyöskentelyjen aikana pohdittiin lähiluontoa ja omaa ympäristöä. Käpylehmät sekä pieneliöpesät syntyivät luonnomateriaaleista.
Yhteisöllinen ympäristötaideprojekti YHDESSÄ – Yhteisöllisesti ympäristötaidetta Ylistarossa on Seinäjoen kaupungin hanke, jonka tarkoituksena on ollut osallistaa Ylistaron keskustan alueella kaikenikäisiä kaupunkilaisia. Hankkeen aikana toteutetaan visuaalisia teoskokonaisuuksia Ylistaron keskustan alueelle.
Teosten suunnitteluprosessien tavoitteena on ollut yhteisöllisyyden lisääminen sekä asukkaiden tutustuttaminen taiteen ja kulttuurin maailmaan. Taidetyöpajoissa erilaisten ryhmien kanssa on sovellettu taidelähtöisiä menetelmiä, joiden tavoitteena on ollut päästä kosketuksiin oman luovuutensa kanssa sekä taiteen tekemisen ja osallisuuden synnyttämät kokemukset. Perusajatuksena taidelähtöiselle työskentelylle on ollut dialogisuus; prosessimaisessa taidetyöskentelyssä syntyy keskustelua ja uusia näkökulmia esiin tulevista asioista.

Värikäs teoskokonaisuus on varhaisnuorten toteuttama ja se sijoitetaan Västinkartanon Palvelukeskukseen tuomaan iloa ikäihmisille.
Paikallisten asukkaiden ideat ja toiveet ovat olleet projektin kantava voima.
Projekti on tavoittanut asukkaita ja luonut osallisuutta monin eri keinoin. Erilaisten tapahtumien ja osallistumismahdollisuuksien lisäksi taidetyöskentelyt erilaisten ryhmien kanssa ovat rohkaisseet osallistujia luovuuteen, herättelemään aisteja, näkemään uusia asioita ja oivaltamaan yhdessä. Osallistuminen on ollut kaikille osallistujille avointa ja maksutonta.
Projektin vaiheista on koottu myös kiertävä näyttely Ylistaron Monipalvelukirjaston näyttelytilaan keväällä, jonka jälkeen se on ollut nähtävillä Apila-kirjaston Aallon näyttelytilassa kesäkuussa. Näyttelyn teemassa ovat painottuneet yhteisöllisyys ja osallisuuden kokemukset.
Paikallisten asukkaiden ideat ja toiveet ovat olleet projektin kantava voima. Asukkaiden yhteisten ideoiden ja toiveiden pohjalta muovautuneet ympäristötaideteokset pystytetään Ylistaron keskustan alueelle kaikkien asukkaiden iloksi. ⧫
2022–2023
Yhdessä – yhteisöllisesti ympäristötaidetta Ylistarossa
Ylistaro
Yhdessä — yhteisöllisesti ympäristötaidetta Ylistarossa -hankkeen vaiheita voi seurata somessa:
▸ FB @yhdessa2022
▸ IG @yhdessahanke
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.8.2023.
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kuvataide
Näyttely
Hallin valloittava Resonance on kansainvälinen ryhmänäyttely
-
Kuvataide
Näyttely
Sigrid Holmwood tutki kasvivärjäysperinnettä ja löysi sinisen ja mustan
-
Museo
Näyttely
Ukrainan sodan kylmät kasvot valokuvissa
-
Museo
Näyttely
Tekstiilien väriloistoa Etelä-Pohjanmaan museossa
-
Gallup
Paikalliset vastaavat
Millaisen taiteen tai kulttuurin äärellä olit viimeksi ja missä?
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Joskus musiikki on ainoa lääke, jota sydän ja sielu tarvitsevat
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Luovaamoa eskareille on uusi harrastuskokonaisuus Kansalaisopistolla
-
Teatteri
Näytelmä
Lapualta seuraava presidentti?
-
Teatteri
Näytelmä
Teatteri Hysteriassa nauretaan yhdessä
-
Teatteri
Ravintola
Ravintola Verstas tarjoilee elämyksiä vapaa-aikaan
-
Teatteri
Näytelmä
Niin kuin taivaassa on musikaali meistä tavallisista ihmisistä
-
Teatteri
Näytelmä
Ennen lintuja vie Laatokalta lakeudelle
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston syksyn tapahtumakattauksessa on jokaiselle jotakin
-
Musiikki
Konsertit
Laitakaupungin orkesterin ja Duo Trebbion pikkujoulushow
-
Musiikki
Konsertit
SKORissa alkaa uusi aika, kun syksyllä konsertteihin tullaan jo kuudeksi
-
Musiikki
Tutkimus
Siirtolaisuuteen liittyvät musiikkimuistot talteen
-
Kirjallisuus
Kirjasto järjestää
Tapahtumien syksy Seinäjoen kirjastoissa
-
Muut aiheet
Taidetoiminta
KultSi toteuttaa taidetta psykiatrisen hoidon tukena
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartta on matkailijan muistilista
-
Muut aiheet
Yhteisö
Piiristä muodostuu yhteisöllinen kaupunginosa
-
Muut aiheet
Majoittuminen
Tunnelmallinen hostelli Bjorkenheim odottaa vieraita Piirin alueella
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Oppaat herättävät Seinäjoen tarinat henkiin
-
Muut aiheet
Itikanmäellä tapahtuu
Rokkia ja runoja soittotila Kammiossa

