Musiikki
SKORissa alkaa uusi aika, kun syksyllä konsertteihin tullaan jo kuudeksi
Teksti Heli Lahti Kuvat Alias Studiot, Teemu Mattson ja Ville Hautakangas
Seinäjoen kaupunginorkesterissa puhaltaa uudet tuulet. Kevään aikana uusi intendentti on saatu istutettua osaksi orkesteria, 2. viulisti on kotiutunut muusikoiden rivistöön. Syksyllä SKOR vahvistuu uudella huilistilla ja visuaalinen ilme saa uuden muodon. Yksi näkyvimmistä muutoksista on kuitenkin konserttien alkamisajankohta: kaikki SKORin konsertit alkavat syksystä lähtien jo kello 18.
—Emme keksineet yhteen syytä, miksi konsertit eivät voisi alkaa aiemmin, intendentti Heli Lahti kertoo.
Tämä on ollut toive myös kuulijoiden suunnasta. Aikaisempi ajankohta mahdollistaa nuorempien ja toisaalta myös iäkkäämpien kuulijoiden osallistumisen konsertteihin, kun kotiin pääsee jo hyvissä ajoin. Taiteilijatapaamiset järjestetään jatkossa konsertin jälkeen, kun solistit saavat myös rentoutua kuulijoiden kysymysten äärelle esiintymisen ollessa jo ohi.
Uuden alkamisajankohdan lisäksi orkesteri päivittää ilmettään syksyn mittaan. Tarkoitus on selkeyttää viestiä ja tuoda SKOR kaikkien kaupunkilaisten näkyville.
— Haluamme, että jokainen kaupunkilainen tietää, että Seinäjoella on oma kaupunginorkesteri. Haluamme tunnistettavan ja tyylikkään ilmeen, joka jää mielin. Pitäkää silmät auki, SKOR saattaa näkyä ja kuulua odottamattomissakin yhteyksissä, Lahti vihjaa.
Uusi ilme luodaan yhdessä Rok O Rokin kanssa, jonka raikas ja luova näkemys on omiaan tuomaan esiin monipuolisen orkesterin parhaat puolet myös visuaalisesti. ⧫
Kaupunginorkesterin syksyn 2023 ohjelmistoa

To 24.8.2023 klo 18
Atso Almilan kapellimestarikurssi
Seinäjoki-sali
Perinteinen Atso Almilan kapellimestarikurssin päätöskonsertti avaa Seinäjoen kaupunginorkesterin syyskauden.
To 14.9.2023 klo 18
Taiteilijavieraana Eero Saunamäki
Seinäjoki-sali
Syksyn taiteilijavieraaksi saapuu nokkahuiluguru Eero Saunamäki. Hän saa sinut muuttamaan käsityksesi maailman väärinymmärretyimmästä soittimesta.
To 21.9.2023 klo 18
Tango!
Seinäjoki-sali
Upea kattaus rakkautta, kaipuuta ja elämänmakuisia tarinoita pursuavia tangoja. Solistina konsertissa taituroi legenda Jorma Uotinen, sovituksista vastaa bandoneonisti Petri Ikkelä ja pianistina toimii Ilkka Joronen.
To 12.10.2023 klo 18
Keskeneräinen
Seinäjoki-sali
Orkesterin parasta osaamista esittelevä konsertti, jossa jokaisen muusikon panos on korvaamattoman tärkeä.
To 26.10.2023 klo 18
Lastenkonsertti: Pekka ja susi
Seinäjoki-sali
Klassinen hittiteos Pekka ja susi palaa! Tule kuulemaan, miltä Pekka, lintu, ankka, kissa tai vaikkapa metsästäjä kuulostaa melodiaksi sävellettynä.

To 9.11.2023 klo 18
Agua de Beber
Seinäjoki-sali
Sovittaja Erno Tiittasen ja laulutaiteilija Kadi Vijan yhdessä luoma bossa nova -konsertti tuo lattaritunnelmaa marraskuuhun.
To 23.11.2023 klo 18
Maailman kaunein sointu
Seinäjoki-sali
Tämä konsertti on oodi musiikille, kehittymiselle ja yhdessä tekemiselle, kun samalle lavalle nousevat niin musiikkiopiston oppilaat ja opettajat kuin SKORin ammattimuusikotkin.

To 7.12.2023 klo 18
Suomalaiset sävelhelmet
Seinäjoki-sali
Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkesterien yhteiskonsertti tuo konserttitarjottimelle Sibeliusta sekä Hannikaista. Solistina kuullaan pianisti Ossi Tanner ja orkestereita johtaa Jascha van der Goltz.
To 14.12.2023 klo 18
Klassinen joulukonsertti
Lakeuden risti
Klassinen joulu luo joulutunnelmaa klassisten teosten ja joulusävelklassikoiden siivin. Rakastetut joululaulut orkesterin solistina tulkitsee upea Suvi Väyrynen.
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.8.2023.
Seinäjoen kaupunginorkesteri
Eli SKOR on klassisen musiikin orkesteri, joka taipuu monipuolisesti eri musiikkityyleihin sinfonioista lastenkonsertteihin ja viihteestä nykymusiikkiin. SKOR konsertoi akustisesti loistavassa, nimenomaan musiikkisaliksi suunnitellussa Seinäjoki-salissa. Runkosoittajiston jousikvintetti ja puhallinkvintetti esittävät säännöllisesti niin keskeistä klassista, kuin uudempaakin kamarimusiikkituotantoa. Soittajistoa täydennetään sinfoniakonserteissa ammattimuusikoilla.
Osoite
Seinäjoki-sali, Kampustalo, Kalevankatu 35
SKORin toimisto, Keskuskatu 32 A
Lisätietoja
skor.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kuvataide
Näyttely
Hallin valloittava Resonance on kansainvälinen ryhmänäyttely
-
Kuvataide
Näyttely
Sigrid Holmwood tutki kasvivärjäysperinnettä ja löysi sinisen ja mustan
-
Museo
Näyttely
Ukrainan sodan kylmät kasvot valokuvissa
-
Museo
Näyttely
Tekstiilien väriloistoa Etelä-Pohjanmaan museossa
-
Gallup
Paikalliset vastaavat
Millaisen taiteen tai kulttuurin äärellä olit viimeksi ja missä?
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Joskus musiikki on ainoa lääke, jota sydän ja sielu tarvitsevat
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Luovaamoa eskareille on uusi harrastuskokonaisuus Kansalaisopistolla
-
Teatteri
Näytelmä
Lapualta seuraava presidentti?
-
Teatteri
Näytelmä
Teatteri Hysteriassa nauretaan yhdessä
-
Teatteri
Ravintola
Ravintola Verstas tarjoilee elämyksiä vapaa-aikaan
-
Teatteri
Näytelmä
Niin kuin taivaassa on musikaali meistä tavallisista ihmisistä
-
Teatteri
Näytelmä
Ennen lintuja vie Laatokalta lakeudelle
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston syksyn tapahtumakattauksessa on jokaiselle jotakin
-
Musiikki
Konsertit
Laitakaupungin orkesterin ja Duo Trebbion pikkujoulushow
-
Musiikki
Tutkimus
Siirtolaisuuteen liittyvät musiikkimuistot talteen
-
Kirjallisuus
Kirjasto järjestää
Tapahtumien syksy Seinäjoen kirjastoissa
-
Muut aiheet
Taidetoiminta
KultSi toteuttaa taidetta psykiatrisen hoidon tukena
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartta on matkailijan muistilista
-
Muut aiheet
Ympäristötaide
Yhdessä tekemistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta Ylistarossa
-
Muut aiheet
Yhteisö
Piiristä muodostuu yhteisöllinen kaupunginosa
-
Muut aiheet
Majoittuminen
Tunnelmallinen hostelli Bjorkenheim odottaa vieraita Piirin alueella
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Oppaat herättävät Seinäjoen tarinat henkiin
-
Muut aiheet
Itikanmäellä tapahtuu
Rokkia ja runoja soittotila Kammiossa

