Teatteri
Niin kuin taivaassa on musikaali meistä tavallisista ihmisistä
Teksti Anna Valtari Kuva Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard
Niin kuin taivaassa -musikaalin Lenan roolin laulava Natalil Lintala asuu ja työskentelee tällä hetkellä Seinäjoella, lapsuutensa maisemissa. Musikaalissa paluun kotiin tekee Peter Nybergin näyttelemä huippukapellimestari Daniel.
Syyskuussa ensi-iltansa saava Niin kuin taivaassa -musikaali juhlistaa Seinäjoen kaupunginteatterin 60-vuotistaivalta.
Musikaali seuraa maailmalla menestyneen, sairauden vuoksi urastaan luopuneen kapellimestari Daniel Daréuksen paluuta lapsuutensa maalaismaisemiin, juurevien ihmisten pariin. Daniel kietoutuu kyläyhteisöön itsekin, vaikka juuri sitä hän oli tahtonut väistää. Kyläläiset opettavat mestaria olemaan ihminen ja Niin kuin taivaassa kohoaakin ihanaksi tarinaksi yhteisöstä.
Danielia näyttelee Peter Nyberg. Lenan, kyläkaupan sydämellisen kassaneidin roolissa nähdään Natalil Lintala. Ja kuten arvata saattaa, musikaali yhdistää näiden kahden polut.
Lintala itse palasi lapsuudenmaisemiinsa Seinäjoelle parisen vuotta sitten ja aloittaa nyt kiinnityksellä kaupunginteatterissa. Tässä hän kertoo musikaalin…
…Pikkukylästä
Daniel saapuu maalaiskylään, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kun sellaisella paikkakunnalla menee kahvilaan, kaikki tuijottavat uutta tulokasta. Se kertoo ennen kaikkea jännityksestä ja riittämättömyyden tunteesta, joka purkautuu joko miellyttämisenä tai ylimielisyytenä. Kyläläiset kaipaavat uusia tuulia, mutta samaan aikaan epäkohtien paljastuminen pelottaa.
…Lenasta
Roolihenkilöni Lena on aavistuksen sinisilmäinen, mutta toisaalta hän on säilyttänyt aidon uskon hyvyyteen. Lena on joutunut ihmissuhteiden kolhimaksi, mutta ei ole kovettanut itseään. Rakastuminen vaatii rohkeutta.
Kummatkin, Lena ja Daniel ovat joutuneet jo lapsina käsittelemään kuolemaa ja sen tiedostaminen on määritellyt heidän suhdettaan elämään.
…Yhteisöllisyydestä
Musikaali sopii hyvin esitettäväksi Seinäjoella, vaikka tarinan kylä onkin vielä pienempi paikkakunta.
Nuorempana pidin itsestään selvänä, että heti kun mahdollista, on lähdettävä muualle. Tuolloin oli tapana hokea, että jos kotikonnuilla osaa jotain, niin muualla se ei tarkoita vielä mitään. Viimeiset parikymmentä vuotta ovat opettaneet itselleni, että väliä ei ole sillä missä on, vaan sillä mitä ja miten tekee.
Tällä hetkellä Seinäjoella, missä välimatkat ovat lyhyet, pystyn tekemään enemmän, koska arjen pyöritys kahden lapsen kanssa on tehokkaampaa.
…Musiikista
Teoksen musiikki jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat. Se menee suoraan sieluun ja puhuu meidän kaikkien ymmärtämää yhteistä kieltä sellaisistakin asioista, joita emme pysty järjellä käsittelemään.
Musikaalin teemat ovat isoja ja jos minun pitäisi valita yksi musikaali, jota esittäisin lopun elämääni, se olisi tämä. Kyseessä on tarina tavallisista ihmisistä tavallisille ihmisille. Minulle tämä teos antaa suunnattoman rauhan.
Nybergin ja Lintalan muassa musikaalin rooleissa ja orkesterissa nähdään peräti yli 40 esiintyjää.
Musikaalin ohjaa Tuomas Parkkinen, vastaava kapellimestari on Eeva Kontu ja koreografi Jukka Haapalainen. Lavastuksen suunnittelee Marjatta Kuivasto ja puvut Leena Rintala. ⧫
16.9.2023–27.4.2024
Niin kuin taivaassa
Kaupunginteatteri
Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 8.8.2023.
Seinäjoen kaupunginteatteri
Teatterikatsomossa voi antautua tarinoiden vietäväksi! Tuntea riemua, liikutusta ja empatiaa. Oppia uutta ja laajentaa sydäntään. Siihen kaikkeen tarjoaa Seinäjoen kaupunginteatteri mahdollisuuden kaupungin ja maakunnan ihmisille. Aina elävänä.
Osoite
Kaupunginteatteri, Alvar Aallon katu 12
Törnävän kesäteatteri, Törnävänsaarentie 1
Lisätietoja
seinajoenkaupunginteatteri.fi
Linkki avautuu uuteen välilehteen
Syksyn 2026 ilmiömäisin tapahtuma järjestetään taas syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9.
— Katso ohjelma —
Lehden artikkelit
-
Kuvataide
Näyttely
Hallin valloittava Resonance on kansainvälinen ryhmänäyttely
-
Kuvataide
Näyttely
Sigrid Holmwood tutki kasvivärjäysperinnettä ja löysi sinisen ja mustan
-
Museo
Näyttely
Ukrainan sodan kylmät kasvot valokuvissa
-
Museo
Näyttely
Tekstiilien väriloistoa Etelä-Pohjanmaan museossa
-
Gallup
Paikalliset vastaavat
Millaisen taiteen tai kulttuurin äärellä olit viimeksi ja missä?
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Joskus musiikki on ainoa lääke, jota sydän ja sielu tarvitsevat
-
Taidekasvatus
Harrastukset
Luovaamoa eskareille on uusi harrastuskokonaisuus Kansalaisopistolla
-
Teatteri
Näytelmä
Lapualta seuraava presidentti?
-
Teatteri
Näytelmä
Teatteri Hysteriassa nauretaan yhdessä
-
Teatteri
Ravintola
Ravintola Verstas tarjoilee elämyksiä vapaa-aikaan
-
Teatteri
Näytelmä
Ennen lintuja vie Laatokalta lakeudelle
-
Musiikki
Konsertit
Taideyliopiston syksyn tapahtumakattauksessa on jokaiselle jotakin
-
Musiikki
Konsertit
Laitakaupungin orkesterin ja Duo Trebbion pikkujoulushow
-
Musiikki
Konsertit
SKORissa alkaa uusi aika, kun syksyllä konsertteihin tullaan jo kuudeksi
-
Musiikki
Tutkimus
Siirtolaisuuteen liittyvät musiikkimuistot talteen
-
Kirjallisuus
Kirjasto järjestää
Tapahtumien syksy Seinäjoen kirjastoissa
-
Muut aiheet
Taidetoiminta
KultSi toteuttaa taidetta psykiatrisen hoidon tukena
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartta on matkailijan muistilista
-
Muut aiheet
Ympäristötaide
Yhdessä tekemistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta Ylistarossa
-
Muut aiheet
Yhteisö
Piiristä muodostuu yhteisöllinen kaupunginosa
-
Muut aiheet
Majoittuminen
Tunnelmallinen hostelli Bjorkenheim odottaa vieraita Piirin alueella
-
Muut aiheet
Tienoo tutuksi
Oppaat herättävät Seinäjoen tarinat henkiin
-
Muut aiheet
Itikanmäellä tapahtuu
Rokkia ja runoja soittotila Kammiossa

