Luovaamosta sisältöä elämään

Viisitoistavuotias Jussi Ojala on ollut mukana kansalaisopiston taiteen perusopetuksessa jo yli puolet elämästään.

—Aloin joskus eskari-ikäisenä piirrellä tosi paljon ja äiti sitten huomasi ilmoi­tuksen Taide­koulu Oivasta. Tykäs­tyin hommaan tosi paljon, opin­noissa oli mukavaa ja sain uusia kavereita.

Kuvataide oli kuitenkin vasta ensim­mäinen etappi: seuraa­vaksi mukaan tuli teatteri ja sen päälle vielä bändiopinnot.

— Ryhmään meno pelotti tosi paljon, mutta opet­taja oli tosi kiva ja tulin hyvin juttuun hänen kans­saan, siitä se sitten lähti.

Jussin nykyisessä teatteri­ryhmässä on mukana vielä­kin muutamia samoja oppi­laita, joiden kanssa hän on pikku­poikana uran aloit­tanut. Tuttu ja mukava ryhmä onkin yksi mer­kit­tävä osa opintoja.

— Muut ryhmäläiset ovat mah­ta­via tyyp­pejä, on paljon saman­hen­kistä porukkaa ja jokainen saa kuiten­kin olla oma itsensä. Kaikki hyväk­syy toi­sensa ja tsemp­paa toi­siaan ja on tosi suvait­se­vainen ilmapiiri.

Korona-aikana on kuitenkin yksi oleel­linen osa har­ras­tusta jää­nyt pois: esiintymiset.

— Harrastamisen yksi tärkeä juttu on kuiten­kin se yleisö: että siellä pen­keissä istuu ihmi­siä, jotka ovat varta vasten tulleet katso­maan ja kuun­te­le­maan sua. Se on se juttu, mikä tulee, kun yleisö taput­taa – sitä samaa fiilistä ei ole nyt saanut.

Tämä kaikki on kokonaisuudessaan yhtä kohokohtaa!

Jussi kirjoittaa ja säveltää myös omia bii­sejä. Biisien teke­minen on tul­lut bändi­opin­tojen myötä tutuksi. Musiik­kiin ja lyrii­koi­hin voi purkaa esi­mer­kiksi vihan ja surun tun­teita; toki lyrii­kat ovat Jussin mukaan aina myös sellai­sia, että kuulija voi niitä tul­kita itse ja pei­lata myös omia tun­tei­taan niihin. Myös itse soit­ta­minen – sekä omien, että cover­kap­pa­leiden – on hyvä keino kana­voida tunteitaan.

Teatterissa homma on Jussin mukaan vähän eri, siellä saa toisella tapaa aja­tuk­set muualle. Eri­lais­ten har­joi­tus­ten avulla saa aivot hyvin nol­lat­tua ja voi heittää omat huo­lensa pois ja kes­kit­tyä rooli­hahmon tunteisiin.

— Jos ei olisi näitä harras­tuk­sia, en tiedä mitä tekisin. En aina­kaan olisi oma itseni. On ollut hem­metin hienoa olla näiden ihmis­ten kans­sa näis­sä ryhmissä. Kaikki oikees­ti haluaa tehdä sitä, mitä teh­dään. Mitään eri­tyi­sestä koho­kohtaa en osaa sanoa, tämä kaikki on koko­nai­suu­des­saan yhtä kohokohtaa! ⧫

Artikkeli on julkaistu Kulttuurilehti Ilmiössä 12.8.2021.